Yleisten kirjastojen neuvosto, tutummin YKN kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja on nimensä mukaisesti yleisten kirjastojen verkosto, jossa on edustus ympäri Suomea. Syksyn kokous pidettiin 8.-9.11.2023 Hämeenlinnassa. Alueen edustajana pysyvänä jäsenenä on allekirjoittanut Rovaniemen kaupunginkirjaston edustajana, joka valittiin myös seuraavan kaksivuotiskauden ajaksi varapuheenjohtajaksi, ja lisäksi meillä on alueen edustajaksi valittuna Paula Löppönen Muoniosta.
Kokouksesta päällimmäisenä itselleni jäivät mieleen kulttuuriasiainneuvos Leena Aaltosen esitys uudesta hallitusohjelmasta Vahva ja välittävä Suomi, joka istuu hyvin myös kirjaston arvomaailmaan. Hallituksen toimet kulttuurin itseisarvon vahvistamiseksi ja lukutaidon edistämiseksi korostuvat tuossa ohjelmassa.
Aaltosen esityksestä haluan nostaa esille myös OKM:n toimenpideohjelma Taide, kulttuuri ja moninainen Suomi, joka pyrkii lisäämään kirjastohenkilöstön moninaisuusosaamista. Moninaisuusosaamista lisäävää täydennyskoulutusta tullaan järjestämään sekä kehittämään seurantaa kirjastoalan asiantuntija- ja johtotehtävissä toimivan henkilöstön kieli- ja kulttuuritaustan osalta. Lisäksi pyritään seuraamaan kirjastotilojen merkitystä ja muotoutumista monimuotoisten kohtaamisten paikkoina. Kirjastoilla onkin erinomainen tilaisuus olla myös moninaisuusosaamisen edelläkävijöitä.
Myös erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta nosti esille miten hallitusohjelmassa on tunnustettu kulttuurin yhteiskunnallinen merkitys ja miten lukemisen ja lukutaidon merkitys näkyy siinä. Valtion ja kuntien talousnäkymät ovat kuitenkin huonot, ja suuri osa tavoitteista edellyttäisi lisärahoitusta tai nykyisen rahoituksen uudelleenkohdentamista, mikä tullee aiheuttamaan huolta kirjastokentällä tulevina vuosina.
YKN:n kokouksen parasta antia ovat aina alueelliset hankekuulumiset, joista tällä kertaa kuulimme Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kehittämishankkeista Lukuvuodet – Kirjasto lukuharrastuksen tukena 5. ja 6. luokilla sekä Tiloissa! -hankkeesta, jonka tavoitteena oli saada asiakkaat ja henkilökunta ottamaan aktiiviseen käyttöön Hämeenlinnan peruskorjatun pääkirjaston uudet tilat, laitteet ja toimintamahdollisuudet. Tavoitteena oli myös kaventaa digikuilua ja lisätä monilukutaitoa tarjoamalla kaikille asiakkaille mahdollisuus löytää sisältöjä uusilla teknologioilla.
Kiinnostavia ovat aina myös tutkimustulosten esittelyt. Tällä kertaa kuulimme erikoiskirjastonhoitaja Leena Kinnusen opinnäytetyön tuloksista, jossa selvitettiin miten kirjastonjohtajat hankkivat tietoa. Toinen tutkimus, mikä aikaansai runsaasti keskustelua oli yliopistotutkija Kaisa Leinon esitys Lasten lukutaidosta ja PIRLS 2021 -tutkimusten tuloksista. Tulokset olivat yhtä huolestuttavia kuin äskettäin julkaistut PISA-tutkimustulokset ja asettavat myös kirjaston sen haasteen eteen: mitä olisi vielä enemmän tehtävissä lukemisen edistämiseksi.
Seuraava kokous onkin Rovaniemellä huhtikuussa 2024.
Kokouksen pöytäkirjan kokonaisuudessaan löydät tästä linkistä.
Nina Sipola, kirjastonjohtaja
Rovaniemen kaupunginkirjasto