Kirjastokaverit -konseptilla pyritään vahvistamaan Lapin kirjastojen keskinäistä vuorovaikutusta perustamalla kirjastopareja kahden, suunnilleen samankokoisen kirjaston kesken.

Kirjastokaverit-parit ovat:

Ranua – Kemijärvi
Tervola – Kolari
Muonio – Inari
Sompio – Tornionlaakso
Posio – Salla
Kittilä – Utsjoki
Simo – Tornio
Kemi – Keminmaa – Enontekiö

Kirjastokaverit-vierailut

AKE Lappi tarjoaa mahdollisuuden vierailla kirjastokaverin kirjastossa tutustumassa toisiinsa, kirjastoihin ja viedä alla olevaa tehtävää eteenpäin. Suositus on yhden päivän vierailu puolin ja toisin. AKELappi korvaa matkakulut ja mahdollisesti myös majoituksen tarvittaessa. Päivärahat jäävät kunnan vastattavaksi. Hienoa olisi, että koko kirjaston henkilökunta lähtisi yhdessä matkaan!

Vierailut täydentävät jo käytössä olevaa vertaisoppimismallia, ja koko kirjaston henkilökunnan osallistumisella varmistetaan uusien ideoiden leviäminen ja mahdollistetaan koko henkilökunnan toisten kirjastojen toimintaan tutustuminen.

Miten Kirjastokaverit -strategiatyö on alkanut?

Konsepti esiteltiin Sallan kirjastopäivillä, missä oli ensimmäinen kaverien tapaaminen. Tapaamisessa sai valita 1-2 seuraavista Lapin kirjaston strategian B-kohdan päämääristä ja pohtia, mitä voisi Kirjastokaverin kanssa lähteä yhdessä pohtimaan tai millaista yhteistä projektia työstämään. Kirjastokaverit-vierailujen ja yhteistyön tulokset esitellään Lapin Kirjastopäivillä Ranualla 12.-13.5.2023.

B1 Henkilöstönä muodostamme Lapin kirjaston yhteisön ja jaamme ammatillista vertaistukea
B2 Muodostamme kehittämishaasteisiin pohjautuvia määräaikaisia projekteja
B3 Tuottamamme tieto on jaettua ja kaikkien työntekijöiden hyödynnettävissä

Miten järjestät Kirjastokaverit-vierailun?

– Sopikaa Kirjastokaverinne kanssa vierailupäivien ajankohdasta, ketkä kirjastostanne lähtevät vierailulle ja ketä vierailukirjastossa on paikalla.
– Laatikaa alustava runko päivälle siten, että se sisältää sekä tutustumisen vierailukirjaston tiloihin ja toimintaan, että aikaa yhteiselle strategiatehtävän työstämiselle.
– Ottakaa sen jälkeen yhteyttä AKE-tiimiin ja ilmoittakaa vierailun ajankohta, molempien kirjastojen osallistuvat henkilöt sekä suunniteltu ohjelma.
– Mikäli tarvitaan majoitus, sovi varauksesta AKE-tiimin kanssa.
– Tee matkan jälkeen matkalasku AKE:lle (mikäli kuljette henkilöautolla, yksi matkalasku riittää). Jos kuljette julkisilla, jokaisen lähtijän on tehtävä oma matkalasku, johon liitetään matkalippujen kuitit.
– Saat matkalaskupohjan ja tiedot sen täyttämistä /majoituksia varten AKE-tiimiltä.