Sanapilvi on koottu adjektiiveista, joita asiakkaat käyttivät vastatessaan kysymykseen: Mikä sinulle on tärkeää kirjastossa. Kuva on tehty ChatGpt:llä.

Kysyimme kirjaston asiakkailta, mikä heille on tärkeää kirjastossa. Kysely oli auki 12.8. – 10.9. 2024 verkkokirjaston etusivulla. Paperilomakkeita oli tarjolla kirjastoissa ja kirjastoautoissa. Kyselyssä oli 14 kysymystä, joista 6 monivalintaa ja 7 avointa kysymystä. Taustatietona kerättiin ainoastaan vastaajan kotikirjasto, henkilötietoja ei kerätty. Lisäksi kyselyn lopuksi vastaajalla oli mahdollisuus kertoa omia terveisiään Lapin kirjastolaisille.

Monivalintakysymykset on analysoitu mm. ristiintaulukoimalla ja tuloksia on esitetty tässä graafeina ja taulukoina. Avoimissa kysymyksissä on käytetty apuna tekoälyä.

Kyselylomake (pdf 1 Mt)

Kuva Johanna Sarajärvi

Emme julkaise vastauksia sellaisenaan missään, mutta saatua tietoa käytetään Lapin kirjaston yhteisen vision tekemisessä syksyllä ja talvella 2024 ja inspiraationa vision toteuttamisessa vuosina 2025–2029.

Kyselyn tulokset jaetaan myös Lapin kirjaston verkkokirjaston Kehitä kirjastoa -sivulla.

Sisältö

Yhteenveto

Kyselyyn osallistui alueellisesti kattavasti Lapin kirjaston asiakkaita. Huomioitavaa kuitenkin on, että vastaajat ovat kirjaston käyttäjiä. Kyselyä ei suunnattu aktiivisesti niille, jotka eivät käytä kirjastoa, sillä kyselylomake oli tarjolla kirjastoissa ja kirjastoautoissa sekä verkkokirjastossa.

Kirjaston käyttäjät olivat löytäneet lomakkeelle kerätyt Lapin kirjaston tapahtumat sekä asiantuntijapalvelut ja muut palvelut, kaikkia niitä oli käytetty ja tapahtumiin oli osallistuttu. Lisäksi vastaajat kertoivat kysyttäessä muitakin palveluja ja tapahtumia, joita ei lomakkeella ollut vaihtoehtona.

Osa vastaajista ei ollut tietoinen Lapin kirjaston laajasta palvelu- ja tapahtumavalikoimasta, joten niiden markkinointia asiakkaille ja myös ei-asiakkaille voitaisiin tehdä enemmän. Varsinkin toiveet, jotka koskivat verkkopalveluja tai henkilökunnan asiantuntijuuden hyödyntämistä asiakaspalvelussa, kertovat siitä, että kirjaston monipuolinen palvelutarjonta ja henkilöstön osuus sen tuottamisessa ja mahdollistamisessa on jäänyt paikoin piiloon.

Kirjasto palvelee vauvasta vaariin ja se näkyy tapahtumatoiveissa ja myös  ajankohtatoiveissa. Tapahtumien ajoittaminen niin, että työssäkäyvät ehtivät mukaan ja toisaalta kirjasto olisi vielä avoinna asettaa rajoituksia tapahtuma-aikoihin. Lapsille toivottiin tapahtumia viikonloppuna ja nuorille myös arkena koulun jälkeen sekä loma-aikoina. Tapahtumien sisällöt voi tiivistää toiveisiin monipuolisesta kulttuuritarjonnasta, käsillä tekemisestä ja asiantuntijoiden tarjoamasta tiedosta. 

Toiveita palvelujen kehittämiseen on mahdollista ottaa huomioon Lapin kirjaston vision toteuttamisessa. Lapin kirjaston visio on Kirjastosta sisältöä elämään, mikä tukee asiakaspalvelun kehittämistä, markkinoinnin tehostamista.

Kyselyvastaukset

Vastauksia saatiin yhteensä 285 kappaletta 30 eri kirjastosta. Vain Utsjoen kirjastosta ei saatu yhtään vastausta, mutta toisaalta vastaajista 17 ei ilmoittanut omaa kotikirjastoaan. Kirjastokohtaiset vastausmäärät noudattelivat kirjaston käyttäjien määrää. Eniten vastauksia saatiin suurimmista kirjastoista Rovaniemeltä, Kemistä ja Torniosta.  

Asiantuntijapalvelut

Kirjaston asiantuntijapalvelut vaihtelevat kirjastoittain, mutta Lapin verkkokirjaston palvelut ovat kaikille samat. Vastaajien joukossa suosituin asiantuntijapalvelu oli henkilökunnan kirjasuositukset sekä kirjastoissa että verkkokirjastossa. Vastaajat olivat myös löytäneet tiedonhakuun saatavissa olevan avun ja mahdollisuuden ehdottaa hankintoja. Kaikki kyselyn vaihtoehdot saivat mainintoja ja myös muita asiantuntijapalveluita kerrottiin käytetyn. (Taulukko 1).
Taulukko 1. Asiantuntijapalvelut, joita olen käyttänyt kyllä-vastaukset
henkilökunta suosittelee -kirjat 133
Lapin kirjaston verkkokirjaston kirjasuositukset 74
tiedonhakupyynnöt 71
hankintaehdotus 53
lukuhaaste 47
Populappi – lappilaisen populaarimusiikin tietokanta 13
kootut kirjapaketit (kirjastolta voi tilata kirjapaketteja) 11
Lapponica asiasanasto 10
lappi- ja saamelaisaiheiset kirjallisuuslistat (listat ovat Saamelaisen erikoiskirjaston sivulla) 10
lukuopas (Rovaniemen kirjastosta voi tilata lukusuosituksia) 4
Virtuálafierbmi – lue, katso, kuuntele saameksi verkkosisällöt 1
Muut: E-kirjasto-opastus, yhteistyöhankkeet, musiikkisuosituksia, aineistonäyttelyt  4

Toiveita asiantuntijapalvelujen kehittämiseen

Vastaajista 18 jakoi ideoita, joilla asiantuntijapalvelua voidaan edelleen kehittää. Pääosin kehitysideat olivat kirjastokohtaisia, ja ne on toimitettu kyseisiin kirjastoihin. Koska kirjastojen palvelut vaihtelevat, oli toivomuksissa jo muissa kirjastoissa olemassa olevia palveluja. Kirjastokohtaisia toiveita oli mm. digineuvonta, lukupiiri, kirjailijakäynnit, ajankohtaisia suosituksia ja tiedonhaun opastus. Ilman kohdekirjastoa toivottiin kokoelman esittelyyn selkeyttä mm. niin, että kävijä löytäisi uutuudet ja toisaalta luetuimmat kirjat. Kokoelmiin toivottiin enemmän suosittuja englanninkielisiä romaaneja.

Tapahtumat

Vastaajista 206 oli osallistunut ainakin johonkin tapahtumatyyppiin ja useimmat heistä moniin erilaisiin. Kirjastoissa järjestettävät tapahtumat vaihtelevat paljon paikallisten yhdistysten ja järjestöjen sekä kävijöiden aktiivisuudesta ja henkilökuntaresursseista johtuen. Tapahtumien laajasta tarjonnasta kertoo se, että vastaajista 72 % oli osallistunut johonkin tapahtumaan ja lomakkeella listattujen tapahtumien jatkoksi mainittiin monia tapahtumia lisää. (Taulukko 2).
Taulukko 2. Tapahtumat, joihin olen osallistunut tai lapseni on osallistunut kyllä-vastaukset
näyttelyt 138
kirjailijavierailut 90
musiikkitapahtumat 68
järjestön tai yhdistyksen järjestämä tilaisuus 59
kaupungin tai kunnan järjestämä tilaisuus 51
kirjavinkkaus 47
satutunnit 39
lukupiiri 23
nalletohtori 17
kirjakahvila 14
elokuvaesitykset lapsille 14
elokuvaesitykset aikuisille 12
käsityökerho 11
sarjakuvatapahtumat 10
nukketeatteri 9
elokuvaesitykset nuorille 8
pelitapahtumat 6
novellikoukku 6
kielikahvila 5
varjoteatteri 3
Muut: Kirjastoauton kesäkiertue leikkikentillä, Kirjoittamistreffit, Kirjastoyö, Luonto lainassa -viikko, Joulutempaus, Piot-tapahtuma, Lasten kulttuurikeskuksen toiminta, Lasten lautapelihetket, palapeli-illat, yrityksen järjestämä tilaisuus ja työpajat. 11

Tapahtumatoiveita

Kaikkiaan 58 vastaajaa kertoi toiveita tapahtumista, joihin he haluaisivat osallistua omassa kotikirjastossaan tai joita he haluaisivat olevan enemmän. Lähes kaikki ehdotukset olivat kirjastokohtaisia ja ne on toimitettu kyseisiin kirjastoihin.

Vastaajat toivoivat monimuotoisia kulttuuritapahtumia, joissa voi tavata muita tapahtumaan tulleita ja toisaalta on mahdollisuus kuulla eri alan asiantuntijoita ja kulttuurialan tekijöitä omassa lähiympäristössä. Laajaa kulttuuritarjontaa toivottiin erityisesti syrjäisiin kuntiin. Toiveista monet liittyivät kirjoittamiseen, lukemiseen, musiikin esittämiseen, keskusteluihin, lautapeleihin, käsitöihin ja kirjailijavierailuihin.  Sanapilvessä on esitetty kyselystä koottuja tapahtumatoiveita. Useimmin mainitut tapahtumat on esitetty suuremmalla kirjasimella. 

Sanapilvi tapahtumatoiveita kirjastoon
Kuva 1. Tapahtumatoiveita kirjastoihin. Sanapilvi on tehty Chat GPTllä.

Tapahtuma-aikojen sovittamista ehdotettiin niin, että työssäkävijätkin ehtivät mukaan, lastentapahtumia toivottiin viikonloppuihin ja loma-aikoihin, koululaisten ja nuorten tapahtumia iltapäiviin.  Ehdotusten kohderyhmät ulottuivat eri-ikäisistä lapsista senioreihin. Toivottuja teemoja olivat mm. kirjallisuus ja genret, historia, musiikki, arkkitehtuuri, pohjoiset aiheet, hyvinvointi, kirjasarjat, elokuvat ja genret, uudet klassikot, teatteri, koodaus, robotit, legot ja livemusiikki paikallisten esittämänä.

Muita kirjastopalveluita

Vastaajien joukossa eniten käytettyjä kirjastopalveluja olivat omatoimikirjasto ja e-aineistot. Omatoimikirjasto onkin tarjolla lähes kaikissa Lapin kirjaston toimipisteissä, vain viidessä kirjastossa ei omatoimiaikaa ole. E-aineistot, kuten kirjat, lehdet, musiikki ja elokuvat ovat kaikkien saatavilla, jos käytössä vain on kirjastokorttiin liitetty pin-koodi. Seuraavaksi eniten vastaajat olivat käyttäneet kaukopalvelua, kirjastoautoa ja kirjaston ilmaista WiFiä. Vastaajat olivat löytäneet kaikki lomakkeella luetellut kirjastopalvelut. (Taulukko 3).
Taulukko 3. Muita kirjastopalveluita, joita olen käyttänyt kyllä-vastaukset
omatoimikirjasto 165
e-aineistot (kirjat, lehdet, musiikki tai elokuvat) 103
kaukopalvelu 88
kirjastoautopalvelu 79
kirjaston WiFi-verkko 62
älylaitteiden latauspiste 23
digineuvonta 21
Celia-kirjasto 20
monikielinen kirjasto 19
isotekstiset ja selkeälukuiset kirjat 18
selkokirjat 17
e-aineistojen käytön opastus 16
pelikonsolit 13
lukulemmikki 5
venäjänkielinen kirjasto 2
kotipalvelu 2
viittomakielinen kirjasto 1

Uudet palvelut ja ideat, parannusehdotukset nykyisiin palveluihin sekä erityistoiveet

Vastauksissa nähdään Lapin kirjaston moninaisuus ja kirjaston merkitys käyttäjilleen laajana kirjona erilaisia toiveita ja ideoita ja parannusehdotuksia. Vastauksia lukiessa pitää huomioida se, että  kirjastot ovat keskenään erilaisia ja niillä on hyvin erilaiset resurssit käytössään. Asiakkaiden kirjastokokemukset vaihtelevat myös siitä syystä paljon. Pitää myös huomata se, että muun muassa kirjastossa järjestetyt tapahtumat, lainattavien esineiden valikoima, tilat ja aukioloajat vaihtelevat käytössä olevien resurssien mukaan. 

Lapin kirjaston kokoelman lainaamismahdollisuudet, asiakaspalvelu kirjastossa ja verkkopalvelut ovat kuitenkin kaikille kuntalaisille samat. Siksi varsinkin toiveet, jotka koskivat niitä tai henkilökunnan asiantuntijuuden hyödyntämistä asiakaspalvelussa, kertovat siitä, että kirjaston monipuolinen palvelutarjonta ja henkilöstön osuus sen tuottamisessa ja mahdollistamisessa on jäänyt paikoin piiloon myös kirjaston käyttäjien joukossa. Lisää mainostusta tapahtumista ja palveluista myös toivottiin. 

Uudet palvelut ja ideat

  1. Lainattavat tavarat ja välineet: Vihanneskuivuri, mato-onki, golfmailat, yrttikuivuri, lastensänky, porakone, pihapelivälineet, työkalut (ruuvinväännin, hiomakone), polkupyörä, teltta, kalastusvälineet ja kamera. 
  2. Elämykselliset palvelut kirjastossa: Palapelien kokoaminen, lautapelien pelaaminen, pelikonsolit. Kirjapallomeri.
  3. Kulttuuri- ja tapahtumapalvelut: Teatteri- ja konserttilippujen lainaus, lipun lainaus jalkapallo-otteluihin, 
  4. Tilojen varaaminen ja käyttö: Mahdollisuus varata tiloja myös viikonloppuisin, vapaampi käyttö skannerille.
  5. Monipuoliset aukioloajat: Omatoimiaika.

Parannusehdotukset nykyisiin palveluihin

  1. Aineistot ja kirjat: Laaja valikoima klassikoita e-aineistona (mielellään ePub), enemmän käsityölehtiä ja enemmän e-lehtiä. Lisää englanninkielisiä romaaneja ja motivoivia elämäntaitokirjoja, Arvopaperi- tai Kauppalehti lainattavaksi. Useampia kappaleita haluttuja lehtiä ja tai lehtien liitteitä, esimerkkinä oli mainittu HS Teemanumero Lapin sodasta. Maaseutulehtien jakelu. Lautapelejä lainattavaksi. Isoja kuvitettuja tietokirjoja. Ympäristö- ja ilmastoaiheiset materiaalit ja lautapeli lainattavaksi.
  2. Enemmän tavaralainoja. Pelikonsolien lainaaminen.
  3. Elektroniset palvelut: E-kirjojen käytön opastus senioreille, sähköisten palveluiden ja aineistojen kehittäminen. Mahdollisuus lukea e-sanomalehtiä myös kotona. Pääsy laulunopetusohjelmaan.
  4. Mukavuutta kirjastotilaan: Sohva, lepotuoleja ja mukavia lukunurkkauksia. Leluja ja värityskuvia lapsille. Kahviautomaatti tai kahvila ja limuautomaatti. Tilavampi lehtien lukutila. Hyvät valot, että näkee lukea. Riippumatolle koukut niin, että voi tuoda oman riippumaton mukana. Kirjastolle oma riippumatto. Katosta roikkuva rottinkituoli. Evästelytilaan mikro. Seisomapöytiä. Hiljaisia lukutuoleja.
  5. Tapahtumat ja vinkkaukset: Lukupiirejä ja kirjavinkkausta eri kohderyhmille. Satutunteja päiväkotiryhmille ja muutakin touhua lapsille. Säännöllinen kirjavinkkaus sähköpostiin tai tekstiviestillä. Elokuvien katselua.
  6. Lukutaitotyö: Lukulemmikki, lukukaveri tai lukupehmo kirjastoon.
  7. Aukioloajat: Monipuoliset ja pidemmät aukioloajat, pidempi omatoimiaika. Lukusalin aukioloajat tulisi kattaa illat ja viikonloput jatkossakin. Omatoimiaikana olisi mukava päästä muuallekin, kuin lehtisaliin.
  8. Kirjaston käyttö: Kirjastoautolle useampia käyntejä ja kohteita. Helpompi varausten haku. Selkeämpi hyllytys esimerkiksi käsityökirjoille. Lastenkirjojen parempi kunnossapito. Enemmän tiedotusta tapahtumista ja palveluista. Lainat maksutta muualtakin kuin Lapista. Selkeästi esille, mitä voi tehdä missäkin kohdassa kirjastoa (digitointi, paja jne.). 

Tilat ja laitteet

Vastaajista 86 % kertoi käyttävänsä jotakin lomakkeella listattua kirjaston tilaa (taulukko 4.). Myös tilojen osalta kirjastojen tarjonta vaihtelee paljon. Kaikissa kirjastoissa ei ole äänieristettyjä tiloja, mutta toisissa niitä on erilaisia huoneista kuutioihin ja tuoleihin. Samoin toisissa kirjastoissa on osoitettu erillinen alue evästelyyn tai lasten leikkeihin.
Taulukko 4. Käytän näitä tiloja kirjastossa Kyllä-vastaukset
tilat oleskeluun, pöydät tuolit ja sohvat 200
kokous- ja ryhmätyötilat 39
näyttelytilat 84
tapahtumatilat 48
työtilat yhdelle tai kahdelle 68
äänieristetty tila (esim. musisointiin tai musiikin kuunteluun) 18
lukusali 172
evästelytila 22
muu lasten nurkkaus, digitointihuone, ääntä eristävä tuoli, WC, työskentelyyn käy jokin rauhallinen paikka kirjastossa, 8

Tilatoiveet

Kaikkiaan 88 % vastaajista jätti kohdan tyhjäksi. Tilatoiveita esitti 58 vastaajaa ja selvästi eniten toivottiin erilaisia tiloja, joissa voi keskittyä lukemaan, opiskelemaan tai työskentelemään (taulukko 5). Opiskelu ja työskentelytiloihin toivottiin latauspisteitä ja näyttöjä. Ylipäätään kirjastotiloissa halutaan olevan ladattaville laitteille pistokkeita ja mahdollisuus keskittyä itsekseen tai pienellä porukalla opiskeluun ja työskentelyyn. Ääniympäristöä kommentoitiin eniten ja toivottiin joko täysin hiljaisia tiloja tai  rauhallisia lukusaleja tai -alueita.
Taulukko 5. Tiloja, joita haluaisit kirjastossa olevan.
lukusali / rauhallinen lukunurkkaus 9
yhden hengen tiloja 8
evästelytila 7
hiljainen tila 6
Egg chair / lukutuoli 3
leikkitila 3
oleskelutila 3
aistihuone / aistinurkkaus 2
puhelutila 2
ryhmätyötila 2
musiikkinurkka 1
näyttelytilat 1
Plannerointinurkkaus 1
tilaa kirjoille 1
Vastaajista 62 % kertoi käyttävänsä jotakin lomakkeella listattua laitetta (taulukko 6). Käytössä olevien laitteiden valikoima vaihtelee paljon kirjastoissa. Yleisimmin kirjastoista löytyvät toimistolaitteet, kuten tulostin ja kopiokone sekä tietokone, mikä näkyy selvästi muihin laitteisiin verrattuna.
  
Taulukko 6. Laitteita, joita olen käyttänyt Kyllä-vastaukset
asiakastietokone 142
toimistolaitteet tulostin, skanneri tai kopiokone 87
digitointilaite 18
mikrofilmien lukulaite 16
asiakastabletit, esim. Hublet 15
pinssikone 9
ompelukone 8
laminointikone 7
3D-tulostin 6
lämpöprässi 3
soitinhuoltosetti 2
muu: roskapihdit, mikro, sähkömittari, tarratulostin, nokkakärryt 5

Laitetoiveet

Vastaajista 87 % oli tyytyväisiä oman kirjaston laitevalikoimaan. Vastaajista 38 jätti yhden tai useamman laitetoiveen (taulukko 7).  Joitakin toiveita voi toteuttaa ilmaiseksi, esimerkiksi toimivia kuvankäsittelyohjelmia ja maastokarttoja on tarjolla verkossa. Esineitä on mahdollista saada myös lahjoituksena tai muutoin edullisesti.
Taulukko 7. Laitteita, joita toivoisin kirjastossa olevan
laminointilaite 4
ompelukone 4
3D-tulostin 3
soittimia 3
tulostin 3
diaskanneri 2
jääkaappi 2
pelikone 2
tabletti 2
pelikonsoli 2
työkaluja 2
kuvankäsittelyohjelma 1
levysoitin 1
CD-asema 1
maastokarttapalvelu 1
VR-lasit 1
levykeasema korpuille 1
saumuri 1
mehumaija 1
kasvikuivuri 1
passikuva-automaatti 1
puhelimen laturi 1
henkilöauto 1

Mikä sinulle on tärkeää kirjastossa? 

Asiakkaiden vastaukset kysymykseen, mikä sinulle on tärkeää kirjastossa kokoavat kirjaston käyttäjien suuresti arvostamat asiat yhteen. Kaikkiaan 211 vastaajaa kertoi omia kokemuksiaan ja monisanaisia vastauksia voidaan tarkastella eri tavoin. Alla koonteja samasta vastausaineistosta. Koonnit on tehty ChatGPT:n avustuksella. 

Tärkeimmät asiat teemoitellen

1. Henkilökunta ja asiakaspalvelu
Miellyttävä, asiantunteva ja ystävällinen henkilökunta.

Palvelualttius ja neuvonta-apu.

Henkilökunta on saatavilla tarvittaessa. 

2. Kirjavalikoima ja aineistot
Laaja ja monipuolinen kirjavalikoima (uutuudet, klassikot, tietokirjat)

Vieraskielisten ja sateenkaarikirjojen saatavuus

E-kirjat ja digitaalinen kirjasto

Hyvä lehtivalikoima 

3. Tilat ja ilmapiiri
Rauhallisuus, hiljaisuus, turvallisuus

Viihtyisä sisustus ja mukavat lukunurkat

Siisteys ja hyvä ilmanlaatu

4. Saavutettavuus ja aukioloajat
Omatoimikirjasto ja laajat aukioloajat

Helppo pääsy kirjastoon ja pysäköinti

Asiointi on sujuvaa.

5. Lainaaminen ja varauspalvelut
Mahdollisuus tilata kirjoja muihin kirjastoihin

Toimiva verkkokirjasto ja varausjärjestelmä

Ilmainen ja tehokas kaukolainapalvelu

6. Kirjaston merkitys ja yhteiskunnallinen rooli
Kirjasto sivistyksen ja demokratian kulmakivenä

Tiedonhaku ja opiskelun tukeminen

Paikka lapsille kulttuurin ja lukemisen opetteluun

Mikä kirjaston asiakkaalle on tärkeää kirjastossa, sanapilvi.
Kuva 2. Vastaajille tärkeitä asioita kirjastossa. Sanapilvi on luotu Chat GPTn avulla.

Tärkeimmät kolme asiaa

Kolme kirjaston ominaisuutta, jotka vastaajien joukossa mainittiin useimmin ovat järjestyksessä seuraavat:

  1. Laaja ja monipuolinen kirjavalikoima – Uudet ja vanhat teokset, klassikot, kaunokirjallisuus ja tietokirjallisuus koetaan tärkeiksi, samoin e-kirjat ja vieraskieliset kirjat
  2. Rauhallinen ja hiljainen tila – Asiakkaat arvostavat kirjastoa paikkana, jossa voi keskittyä lukemiseen, opiskeluun ja tiedonhakuun ilman häiriöitä.
  3. Hyvä asiakaspalvelu ja ystävällinen henkilökunta – Avulias, asiantunteva ja miellyttävä henkilökunta tekee kirjastossa asioinnista sujuvaa.

Kaikki tärkeät asiat

Vastaajille tärkeät asiat kirjastossa. Sanapilvi on tehty ChatGPTn avulla.
Kuva 3. Vastaajille tärkeät asiat kirjastossa. Sana on sitä suurempi, mitä useammin se on mainittu vastauksissa. Sanapilvi on tehty ChatGPTn avulla.

Kirjaston asiakkaille tärkeät asiat on ryhmitelty alle sattumanvaraisessa järjestyksessä ja sanallisista vastauksista yhdistellen, niin että kaikki mainitut asiat ovat mukana. 

  • Lainaaminen. Saa luettavaa. 
  • Tilan rauhallisuus, hiljaisuus ja turvallisuus.
  • Monipuolinen ja kattava kokoelma (uudet ja vanhat teokset, e-kirjat, vieraskieliset kirjat, lastenkirjat, tietokirjat, sateenkaarikirjat, musiikki, nuotit ja av-aineistot).
  • Ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta.
  • Laajat aukioloajat ja omatoimiaika.
  • Saavutettavuus ja selkeä opastus.
  • Mahdollisuus viettää aikaa kirjastossa, myös lasten kanssa.
  • Yhteisöllisyys ja muiden tapaaminen. 
  • Hyvä asiakaspalvelu ja sujuva asiointi.
  • Tiedonhakuun neuvoja ja välineet.
  • Ilmainen ja helppokäyttöinen varausjärjestelmä.
  • Laitteet, kuten tulostin, tietokone, skanneri ja Wi-Fi.
  • Kirjojen helppo löydettävyys ja hyllymerkintöjen selkeys.
  • Viihtyisät tilat, siisteys ja hyvä ilmapiiri.
  • Tervetullut olo.
  • Lehtivalikoiman laajuus ja lukusali.
  • Tapahtumat, kuten asiantuntija- ja kirjailijavierailut ym. asiantuntijaluennot, musiikki- ja teatteritapahtumat.
  • Kirjasuositukset, aineistonostot, kirjalistat, lukuhaasteet ja lukupiirit.
  • Kaukolainapalvelu ja Lapin kirjaston yhteinen kokoelma. 
  • Tiedot kirjaston palveluista helposti saatavilla.
  • Työskentelytilat ja opiskelurauha.
  • Ilmaiset ja monipuoliset ajanvietemahdollisuudet (lautapelit, liikuntavälineet, palapelit).
  • Kirjaston merkitys sivistyksen ja demokratian kannalta.
  • Mahdollisuus löytää jotain mitä ei ollut etsimässä. 
  • Digitaalisten palveluiden saatavuus (e-kirjat, e-lehdet, verkkokirjasto).
  • Tilojen mukavuus, kuten hyvät tuolit ja lukunurkkaukset.
Mikä on asiakkaille kirjastossa tärkeää 2024?
Merkitty:        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *