Inarin kirjasto luonnos

Tilat Vuonna 1980 rakennetussa ja 2009 peruskorjatussa sekä laajennetussa Inarin kunnan pääkirjastossa Ivalossa on käynnissä muutos: hyllyjä vaihdetaan ja luodaan enemmän tilaa tapahtumille. Samaan aikaan ollaan ottamassa käyttöön kunnan toista omatoimikirjastoa. Omatoimikirjasto toteutetaan osana Kokoelmasta kohtaamiseen – hanketta, jonka tavoite

Tervolan kirjasto

Töiden uusjako Tervolassa koulun yhteydessä sijaitsevassa kirjastossa aistii tekemisen meiningin. Kirjastoa kolmisen vuotta johtaneen Kati Oinaan lisäksi kirjastossa työskentelevät kirjastovirkailijat Seija Oljakka ja Laura Pitkänen. Lauran aloitettua elokuussa 2018 työtehtävät listattiin post-it-lapuille ja jaettiin virkailijoiden kesken. Uuden jaon mukaan Seija

Pelkosenniemen kirjasto

Kaupasta kirjastoksi Pelkosenniemeläisten kirjastopalvelujen saavutettavuus parani huomattavasti kesällä 2018, kun kirjasto muutti ensimmäisestä evakkotilasta kunnantalon valtuustosalista (80m2) toiseen evakkotilaan keskelle kirkonkylää entisen kaupan tiloihin (220m2). Kirjasto on nyt näkyvällä paikalla ja näkyvästi esillä. Muuton jälkeen kirjaston käyttö on kasvanut paljon

Pedar Jalvi kirjasto Utsjoella

Hengen ja ruumiin ravintoa Pedar Jalvi kirjasto Utsjoella sijaitsee kuntakeskuksessa uimahallin, liikuntasalin ja koulun yhteydessä, missä koulua käydään ensimmäisestä luokasta lukioon. Kirjastotila on toimiva, helposti muunneltavissa ja sympaattinen kokonaisuus tuntureiden ja lasten äänien ympäröimänä. Kirjastoon on suunnitteella pieniä uudistuksia kalustehankintojen

Posion kirjasto

Omatoimi muuttaa Posion kirjaston tiloja Posiolle tuleva omatoimikirjasto tulee muuttamaan kirjaston palveluja ja kirjaston ilmettä, sillä omatoimiaikaa varten palvelutiskiä pienennetään ja tilaan rakennetaan väliseinä sekä alaslaskettava ristikko. Henkilökunta tulee olemaan asiakaspalvelussa klo 11 tai 12 lähtien, maanantaisin ja keskiviikkoisin aina

Sallan kirjasto

Yleisön suosikki Sallan kirjasto Vain muutamaa viikkoa ennen vierailua Sallan kirjasto oli täyttynyt sallalaisista: Sallan kirjasto oli voittanut Kuntaliiton järjestämän Vuoden kirjastokunta –yleisöäänestyksen ja kirjastoon tulvi sekä vakituisia asiakkaita että heitä, jotka eivät kirjastoa käytä. Rauna Maarno Suomen kirjastoseurasta totesi,

Pellon kirjasto

Kahdessa vara parempi Pellon kirjasto kuuluu Tornionlaakson kirjastoon, jossa seutukirjaston isäntäkuntana toimii Ylitornio. Pellon kirjasto sijaitsee keskeisellä paikalla Pellon keskustassa kauppojen ja palveluiden läheisyydessä. Avaran ja viihtyisän kirjastosalin lisäksi on pienempi musiikki- ja käsikirjastohuone, avovarasto sekä erillinen suljettu varasto. Lasten-

Enontekiön kirjasto

Kirjasto koulun yhteydessä Enontekiön kirjasto on toiminut Hetassa yläasteen ja lukion yhteydessä koulukeskuksessa vuodesta 1985. Aiemmin kirjasto sijaitsi nykyisen kunnantalon viereisessä rakennuksessa. Kirjastossa on tehty lattiaremontti, jonka yhteydessä uusittiin kalusteita. Kirjastossa on myös uusittu asiakaspalvelutiski ja tänä vuonna otettiin käyttöön