Kooste Lapin kirjaston johtoryhmän kokouksesta 3.9.2025
Kuntien yhteisen E-kirjaston ja Pohjoisen eKirjaston tilannekatsaus
Kuntien yhteisen E-kirjaston palvelut pysyvät samoina myös vuonna 2026 ja uusia aineistoja voidaan kilpailuttaa palveluun aikaisintaan vuoden 2027 alusta.
E-kirjaston aineistonvalintaa tekevät kirjastoammattilaisista koostuvat valintaryhmät. Uutta e- ja äänikirja-aineistoa hankitaan viikoittain ja palveluun on saatu nyt myös saamenkielistä aineistoa. Lehdet valitaan pääsääntöisesti kalenterivuodeksi, mutta kesken vuottakin voidaan lehtiä hankkia harkinnan mukaan.
Webkäyttöliittymän visuaalisen ilmeen on lupailtu olevan valmis kesän loppupuolella, ja sen pilotin pitäisin tulla kirjastoille testattavaksi syksyn aikana. Pilotissa ei ole vielä kaikkia toiminnallisuuksia. Webkäyttöliittymän kehitystyölle haasteita aiheuttavat mm. tunnistautumisratkaisu sekä lehtiaineiston käyttäminen
Finnan integraatio on vaiheistettu:
E-kirjaston metatietojen tuominen Finnan indeksiin
Finnaan aineistoihin lisätään linkitys E-kirjastoon
E-kirjaston aineistojen saatavuuden näyttäminen Finnassa
Ensimmäinen vaihe Finna-integraatiossa on käynnissä. Syksyllä tullee lisätietoa integraation etenemisestä.
Muita teknologian kehittämiskohteita ovat sovelluksen vakauden lisääminen, aineiston luokittelun ja löydettävyyden parantaminen, koodikannan ja palvelin-infran päivittäminen.
Turvakieltoasiakkaan rekisteröimisen mahdollistaminen oli alkuvuoden yksi pääkehittämiskohteista, joka saatiin ratkaistua.
E-kirjasto järjesti keväällä 2025 webinaarisarjan kirjastojen asiakaspalveluhenkilöstölle touko-kesäkuussa. Tallenteet ovat katsottavissa Kirjastokaistalta. E-kirjastoinfot sekä E-kirjaston kyselytunnit jatkuvat syksyllä.
E-kirjaston työryhmien sekä ohjausryhmän kaksivuotiskaudet päättyvät ensi keväänä. E-kirjastosta on tulossa kuntiin kysely syksyllä uusista esityksistä työryhmien sekä ohjausryhmän jäseniksi. Uudet työryhmät ja ohjausryhmä esitellään E-kirjastopäivässä, joka pidetään Jyväskylässä 18.3.2026.
Alkuvaiheen kyselyjen jälkeen asiakaspalautteet E-kirjastosta ovat vähentyneet. Myös E-kirjaston käyttäjämäärissä on laskua alkuinnostuksen jälkeen.
Ajankohtaista tietoa E-kirjastosta löytyy kirjastojen henkilökunnalle suunnatulta sivulta kiwi.fi/spaces/ekirjasto/overview.
Lapin kimpan pääkäyttäjänä E-kirjaston tunnushallinnassa jatkaa Liisa Tastula Rovaniemeltä.
Pohjoisen eKirjaston palvelusopimuksissa ei ole tullut muutoksia. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat lehtipalvelut ePress ja PressReader, elokuvapalvelu Cineast, musiikin suoratoistopalvelut Naxos Music Library ja Medici.tv. sekä soiton- ja laulunopaspalvelu Rockway.OverDriven käyttö päättyy 14.12.2025.
Kirjastonjohtajat päättävät Pohjoisen eKirjaston vuoden 2026 palvelukokonaisuudesta kokouksen esittelyn pohjalta. Palvelukokonaisuus esitellään koko alueen henkilökunnalle Pohjoisen eKirjasto –kahveilla 17.11. klo 14-15.
Pohjoisen eKirjaston yhteistyösopimus on voimassa vuoden 2026 loppuun saakka. Mahdollista uutta yhteistyösopimusta on alettava piakkoin valmistelemaan, joten toivotaan ennakoivaa keskustelua Pohjoisen eKirjaston kehittämisestä ja tulevaisuudesta.
Pohjoisen eKirjaston vastuuhenkilöinä jatkavat Liisa Tastula ja Esko Nousiainen Rovaniemeltä sekä Päivi Iinatti ja Soile Hirvasniemi Oulusta.
Verkkomaksujen jako kirjastoittain tai kunnittain
Lapin kirjastot päättivät siirtyä Lapinkirjasto.finna.fi:ssa Paytraililla suoritettujen verkkomaksujen jakoon kunnittain.
Kohan raportilla voidaan hakea halutulla aikavälillä maksusuoritukset, jotka on tehty verkkomaksuna. Kirjastopistetieto on muodostunut maksuille 26.5.2025 lähtien, sitä vanhemmista maksuista kirjastotieto puuttuu, joten ne on jaettava kirjastojen kesken asukasluvun tai muun jakotavan mukaisesti.
Vielä kuluvan vuoden verkkomaksut tilitetään kunnille Rovaniemeltä kaksi kertaa vuodessa, yleensä heinäkuun alussa ja joulukuun lopussa asukasluvun mukaisessa suhteessa.
Kunnittaisen jaon toivotaan kannustavan kirjastoja suosittelemaan maksujen maksamista verkkokirjastossa.
Hansel kausijulkaisujen välityspalvelut puitejärjestely päättyy 21.12.2026
Hansel ei kilpailuta uutta yhteishankintaa, koska kilpailu on vähäistä toimialalla.
Puitejärjestelyn kautta kausijulkaisujen toimituksen on tapahduttava kolmen kuukauden kuluessa puitejärjestelyn päättymisestä, eli viimeistään 21.3.2027. Viimeinen mahdollinen hetki tehdä kahdentoista kuukauden kausitilauksia puitejärjestelyn kautta on siis 22.3.2026.
Sopimukseen liittyvien kuntien määrä on rajoitettu. Rovaniemi selvittää hankinta-asiantuntijoiden kanssa, miten asiassa tulee toimia.
Koha Suomen asiantuntijaryhmän Lapin edustajat
Koha-Suomen asiantuntijaryhmän nimeää yhtiön hallitus, ja siihen valitaan edustus Kohaa käyttävistä kirjastoista. Asiantuntijaryhmä laatii esitykset ohjelmiston kehittämistarpeista ja niihin vaadittavista toimenpiteistä.
Johtoryhmä nimesi Lapin kirjaston edustajiksi asiantuntijaryhmään Leena Kinnusen varsinaiseksi jäseneksi ja Pia Kusminin varajäseneksi.
Kohan versiopäivitys 25.05.03 maaliskuussa 2026
Kohan seuraava versiopäivitys viikolla 13 eli maanantai-tiistai 23.-24.3.2026 ja tuolloin otetaan käyttöön versio 25.05.03. Vaihtoon varataan puolitoista päivää, ja järjestelmä voidaan ottaa käyttöön tarvittaessa aiemminkin, jos näyttää siltä, että kaikki toimii moitteetta.
Rekku-kuljetusten kustannukset
Rovaniemen kaupunginkirjastolla on alueellista kehittämistehtävää hoitavana kirjastona velvollisuus antaa kaukolainoja maksutta muille yleisille kirjastoille. Vuoden 2025 AKEn budjetissa kaukolainaukseen varattu summa vastaa varsinaisia kaukolainauksen postikuluja, sekä kaukolainauksen hoitajan työpanos 20% osuudella. Muutoksesta ei pystytty tiedottamaan alueen kirjastoja riittävän ajoissa talousarvion laadinnan näkökulmasta, joten Rovaniemi on tullut kustannuksissa vastaan vuoden 2025 aikana.
Rekku-työryhmän puheenjohtajana toimii Esko Nousiainen, jäseninä Tuija Guttorm, Jonne Kauppi, Soile Arkivuo (Rovaniemi) sekä Noora Mustajoki.
Lapin kirjastolla on ollut vuodesta 13.8.2021 lähtien toistaiseksi voimassa oleva sopimus Postin kanssa. Rekkutyöryhmä tekee kyselyn johtajille, minä päivinä Posti tuo kirjastoille kuljetuksia ja milloin kuljetukset viedään. Samalla päivitetään kirjastojen yhteystiedot sekä pyydetään kirjastoilta toiveet sopivista tuonti- ja noutokerroista. Vuonna 2023 testattiin, miten hintaan vaikuttaa, jos Rovaniemeltä ei lähetetä laatikoita joka päivä. Keskimääräisesti kuukausilaskutus laski tällä kokeilulla 1500 euroa.
Vuonna 2027 kirjastojen aineiston kuljetuskustannuksiin tule nousua Rovaniemen kompensoinnin pienentyessä. Mahdollisia ratkaisuja kustannuksien laskemiseksi olisi esimerkiksi kuljetuksen muuttaminen asiakkaille maksulliseksi tai vähentää tuonti- ja noutopäiviä. Muita vaihtoehtoja on esimerkiksi kellutuksen tutkiminen tai teknologian/tekoälyn hyödyntäminen esimerkiksi hankkeessa. Myös uuden solmukohdan lisääminen esim. Kemiin / Tornioon.
Noutopäivien vähentäminen lisää aineiston viipymistä kuljetuksessa, ei asiakkaiden saatavilla.
Pienet Lapin kirjastot ovat karsineet kokoelmia yhteisen kimpan kokoelman vuoksi, ja varaaminen on lisääntynyt. Kuljetusten muuttaminen maksulliseksi heikentäisi palveluja asiakkaille. Kellutus ei välttämättä ratkaisisi ongelmaa, koska aineistot voivat alkaa kertymään joihinkin kirjastoihin, mistä niitä on palautettava kuitenkin kotikirjastoonsa.
Rovaniemen Erasmus+ hanke
OKM kannustaa kansainvälisiin tutustumismatkoihin ja hakemaan Erasmus+ -rahaa. Rovaniemellä on käynnissä Erasmus+ -hanke, joka mahdollistaa täydennyskoulutuksen, verkostoitumisen ja kansainvälistymisen. Rovaniemellä hankkeessa on tarkoitus toteuttaa 11 hengen täydennyskoulutus- tai job shadiwing –jaksot.
Lapin kirjastojen remonttikatsaus
Posio
Posion kirjasto on aloittanut 9.2. pienessä väistötilassa. Kirjastossa odotetaan edelleen tietoa kirjaston mahdollisesta laajentamisesta viereisiin liiketiloihin. Laajennustyöt alkaisivat todennäköisesti vuoden 2026 alussa mikäli lisätilat saadaan käyttöön. Laajennus olisi suunnitteella nykyisen väistötilan vieressä. Väistötilan osoite on Posiontie 44.
Kittilä
Kittilän kirjasto muuttaa väistötiloihin elo-syyskuussa (kirjasto on kiinni 4.8.–31.9.2025, varausten nouto, aineiston palautus ja lehtilukusali ovat käytössä elokuun ajan, syyskuussa vain varausten nouto ja palautus, kirjastoauto liikennöi normaalisti koko ajan). Väistökirjasto avataan 1.10. (osoitteessa Linnatie 2, kirkonkylällä). Peruskorjauksen tarkasta aikataulusta ei ole vielä varmuutta, mutta väistötiloissa ollaan arviolta kaksi vuotta. Syyskuun alussa kahden viikon aikana ei lähetetä eikä oteta vastaan rekkuja. Remontin oli tarkoitus alkaa lokakuussa, mutta kunta päätti rakentaa täysin uuden kirjaston. Rakennuksesta ei tule monitoimitilaa, ja tilaa on mahdollisesti tulossa nykyistä enemmän.
Rovaniemi
Rovaniemen pääkirjasto avataan aikuisten osastoa lukuun ottamatta 1.9.2025. Koko kirjaston asiakaspalvelutilojen avaus on suunniteltu 29.9.2025 mikäli isot kattoikkunat saadaan siihen mennessä vaihdettua ja aineisto hyllytettyä. Aikuisten kaunokirjallisuuden varasto ei valmistu ajoissa. Lapin kirjaston näkökulmasta on huomioitava, että aikuisten kaunokirjallisuuden osalta aineisto on vielä suurelta osin varastolaatikoissa eikä näin ollen näy asiakkaille. Konttikirjasto poistuu käytöstä 1.9.2025
Saarenkylän kirjasto toimii väistötiloissa Pulkamontie 6:ssa kirjaston peruskorjauksen valmistumiseen saakka. Peruskorjauksen valmistumisen aikatauluksi on arvioitu 31.10.2025. Marraskuulle on ajoitettu peruskorjattujen tilojen kalustus ja aineiston esillelaitto.
Muurolan kirjaston osalta käynnistetään asiakkaiden osallistaminen tilasuunnitteluun ja käyttöön. Muurolan kirjaston peruskorjaus on ennakoitavissa kesälle 2026.
Tornionlaakso
Pellon kirjastossa remontoitiin melko vähällä käytöllä ollut tutkijanhuone Virtu-pisteeksi helmi-maaliskuun taitteessa 2025. Remontin yhteydessä vaihdettiin tilaan vieviä ovia ja ovilukituksia sekä estettiin asiakkaiden pääsy huoneen vieressä olevaan arkistoon. Virtu-piste siirtyi kirjaston tiloihin kunnanvirastolta.
Lukutaidon valmiuksia Lapin malliin –hanke
Osassa kuntia on tehty hyvää työtä, mutta valitettavasti joillekin kunnille on jäänyt vain vähän aikaa toteuttaa hanketta. Tästä huolimatta kunnissa on tehty hyvää työtä lukutaidon edistämiseksi. Marraskuun puolivälissä pidetään päätösseminaari. Työtuntiselvitykset tulee lähettää Inariin päätösseminaarin jälkeen.
AKE Lapin opintomatka
Opintomatka Itä-Suomen kirjastoihin (Kajaani, Juuka, Rääkkylä, Joensuu ja Kuopio) toteutunee 5.-6.11. Matka alkaisi tiistai-iltapäivällä 2.11. Rovaniemeltä, mihin paluu olisi 7.11. lauantai-aamulla. AKE kustantaa 20 osallistujan matkat Rovaniemeltä sekä majoitukset. Kuntien vastattavaksi tulevat matkat Rovaniemelle sekä osallistujien päivärahat. Ilmoittautuminen aukeaa syyskuussa.
Lapin kirjastojen käännös englanninkieliseksi
Johtoryhmä päätti teettää 1.4.2025 voimaantulleista käyttösäännöistä englanninkielisen käännöksen, jonka kustannukset jaetaan kimpan kesken asukaslukujen mukaan.
Seuraava kokous
Seuraavan kokouksen pidetään johtajien ja esihenkilöiden Popopäivä-koulutuksen yhteydessä 28.11.

