Lapin kirjaston johtoryhmä 11.10.2019

Kooste Lapin kirjaston johtoryhmän kokouksesta 11.10.2019   Puheenjohtajiston järjestys Lapin kirjaston johtoryhmän puheenjohtajana jatkaa Pasi Rantanen, varapuheenjohtajia ovat Kati Oinas ja Kyösti Satokangas.   Alueellisen kehittämistehtävän digitukihanke OKM on myöntänyt Rovaniemen kaupunginkirjastolle 86.400 euroa vuosiksi 2019-2020 yleisten kirjastojen digihankkeen alueellista

Henkeä hankkeisiin : Lapin yleisten kirjastojen hankepäivä 10.10.2019

Henkeä hankkeisiin : Lapin yleisten kirjastojen hankepäivä 10.10.2019 Hankepäivän tavoitteena on koota ja työstää yhdessä Lapin yleisten kirjastojen hankeideoita kuluvan syksyn OKM:n kehittämishankkeiden hakuun. Haettavat hankkeet voivat olla koko Lapin tai muutaman kirjaston yhteishankkeita. Päivän työpajaosuuden tuotoksena jokaiselle hankesuunnitteluvaiheen työryhmälle

Tervolan kirjasto

Töiden uusjako Tervolassa koulun yhteydessä sijaitsevassa kirjastossa aistii tekemisen meiningin. Kirjastoa kolmisen vuotta johtaneen Kati Oinaan lisäksi kirjastossa työskentelevät kirjastovirkailijat Seija Oljakka ja Laura Pitkänen. Lauran aloitettua elokuussa 2018 työtehtävät listattiin post-it-lapuille ja jaettiin virkailijoiden kesken. Uuden jaon mukaan Seija

Pelkosenniemen kirjasto

Kaupasta kirjastoksi Pelkosenniemeläisten kirjastopalvelujen saavutettavuus parani huomattavasti kesällä 2018, kun kirjasto muutti ensimmäisestä evakkotilasta kunnantalon valtuustosalista (80m2) toiseen evakkotilaan keskelle kirkonkylää entisen kaupan tiloihin (220m2). Kirjasto on nyt näkyvällä paikalla ja näkyvästi esillä. Muuton jälkeen kirjaston käyttö on kasvanut paljon

Pedar Jalvi kirjasto Utsjoella

Hengen ja ruumiin ravintoa Pedar Jalvi kirjasto Utsjoella sijaitsee kuntakeskuksessa uimahallin, liikuntasalin ja koulun yhteydessä, missä koulua käydään ensimmäisestä luokasta lukioon. Kirjastotila on toimiva, helposti muunneltavissa ja sympaattinen kokonaisuus tuntureiden ja lasten äänien ympäröimänä. Kirjastoon on suunnitteella pieniä uudistuksia kalustehankintojen

Lapin kirjaston johtoryhmä 21.5.2019

Johtoryhmän puheenjohtajistoon kuuluu 3 henkeä, joiden järjestys sovitaan, kun puheenjohtajat vaihtuvat. Mikko Paajalan sijaisena toimiva Pasi Rantanen jatkaa puheenjohtajana seuraavaan kokoukseen, jolloin sovitaan puheenjohtajien (Pasi, Kyösti Satokangas ja Kati Oinas) keskinäinen järjestys. Kirjastopalvelun puheenvuoro: Jussi Mustajärvi esitteli selaimessa toimivaa Viddla-palvelua,

Posion kirjasto

Omatoimi muuttaa Posion kirjaston tiloja Posiolle tuleva omatoimikirjasto tulee muuttamaan kirjaston palveluja ja kirjaston ilmettä, sillä omatoimiaikaa varten palvelutiskiä pienennetään ja tilaan rakennetaan väliseinä sekä alaslaskettava ristikko. Henkilökunta tulee olemaan asiakaspalvelussa klo 11 tai 12 lähtien, maanantaisin ja keskiviikkoisin aina