Lapin kirjaston johtoryhmä 5.5.2022

Asiakastietojen vanhentuminen Koha-Suomen asiantuntijaryhmä on käsitellyt asiakastietojen vanhenemisaikaa ja vanhentumisesta johtuvaa lainakieltoa. Asia nousi esiin erään kimpan johtoryhmän selvityksestä, ettei asiakasta lain mukaan saa laittaa lainauskieltoon asiakastietojen päivitysvaatimuksen vuoksi. Lainauskiellosta on pyydetty lausunto myös Kuntaliiton lakimieheltä, jonka mukaan lainausoikeutta ei

Kati Vuoriaro : Sodankylän kirjastoauto vierailu 17.11.2021

Puoli yhdeksään mennessä oli sovittu minun ilmestyä kirjastolle. Olin pääoven takana kahdeksan jälkeen ja edellisillan mysteeri-shoppingista tuttu virkailija tuli avaamaan minulle oven. Sain pikaisen esittelykierroksen kirjaston takatiloihin ja pian ”oppaanani” jatkoi Sodankylän kirjastoauton kuljettaja-virkailijoista ensisijainen, Marja-Leena Holappa. Lähtövalmisteluihin oli hyvin

Kohan nidetyypit

Kohan nidetyypit Nidetyyppi näkyy Kohassa tietueen saatavuustiedoissa. Nidetyyppi kertoo niteen tyypistä, esimerkiksi lyhytlaina, pikalaina tai esine. Kiinteissä toimipisteissä nidetyyppi kertoo myös laina-ajan. Kirjastoautoissa niteen laina-aika voi nidetyypistä huolimatta kuitenkin olla jokin muu, esimerkiksi 28VRK voi saada laina-ajan 42 vuorokautta, mikä

Raportti opintomatkasta 2021 Hämeenlinnan, Tampereen ja Seinäjoen kirjastoihin

Raportti opintomatkasta 2021 Hämeenlinnan, Tampereen ja Seinäjoen kirjastoihin Opintomatkalle osallistuivat ja opintomatkan raportin kirjoittamiseen osallistuivat:  Tuija Jerndahl, Nina Sipola, Inka Alhanen, Helena Kokko, Liisa Tastula, Johanna Anetjärvi, Tarja Niemi, Leena Kinnunen, Sinikka Tuohino, Ari Hietala, Eija Rajanen, Jenna Salmi, Terhi

AKE, VAKE ja ERTE – mitä lyhenteet merkitsevät?

AKE eli alueellinen kehittämistehtävä on yhdeksälle kirjastolle annettu tehtävä, jonka toiminta-alueet kattavat yhden tai useamman maakunnan. AKE:n keskeinen tehtävä on alueensa kirjastojen henkilökunnan osaamisen kehittäminen, mikä käytännössä tarkoittaa erilaisia koulutuksia ja muita kehittämisen muotoja, kuten vertaisoppimista tai mentorointia. Muut AKE-tehtävät

AKE Lappi 2022 toimintasuunnitelma

AKE Lappi toimintasuunnitelma vuodelle 2022 AKE Lappi tulee toimintavuonna 2022 keskittymään Lapin kirjastojen strategian 2021-2024 jalkauttamiseen ja osaamisen kehittämiseen Lapin kirjaston henkilökunnalle tehdyn osaamiskartoituksen tulosten perusteella. Muita toimintaa ohjaavia strategioita ovat Opetus- ja kulttuuriministeriön strategia 2030 ja Yleisten kirjastojen neuvoston

Lapin kirjaston johtoryhmä 23.9.2021

Lapin kirjaston johtoryhmän kokouksen 23.9.2021 kooste   Lapin kirjaston edustajan valinta Pohjoisen eKirjaston tiedotusryhmään Pohjoisen eKirjaston ohjausryhmä on perustanut eKirjastolle tiedotusryhmän. Ryhmä luo markkinoinnin vuosikellon avuksi eKirjaston markkinointityöhön paikallisesti, suunnittelee 1 – 2 markkinointikampanjaa/vuosi liittyen eKirjaston palveluihin sekä huolehtii Teamsin