Esihenkilöt Liboppiin 20.9.2024

AKE-kirjastot kutsuvat erityisesti johtajat ja esihenkilöt kautta Suomenmaan yhteiseen Liboppi-aamupäivään!

Aluksi katsotaan, mitä kaikkea Libopista tällä hetkellä löytyy ja miten tähän on päästy. Digi- ja väestötietoviraston suunnittelija Mirva Gullman pohtii, kuinka motivoida ja rohkaista henkilökuntaa digitaalisten aineistojen pariin ja opiskelemaan itsenäisesti.

Nuorten kohtaaminen puhuttaa edelleen kirjastoissa ympäri maan. Tiesitkö, että Libopistakin löytyy aiheeseen liittyvä kurssi? Liboppi-kurssia Nuortenosastolle! sekä julkaisua Näe minut, kuule minut – opas nuorten kohtaamiseen kirjastossa esittelee kehityspäällikkö Mervi Heikkilä Seinäjoen kaupunginkirjaston Lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallisesta erityistehtävästä.

Aamupäivän päätteeksi kuulemme millaisia alueellisia erityispiirteitä Tampereen ja Lahden AKE-kirjastoilla on Libopin suhteen.

Ohjelma

9.00–9.15 Liboppi tänään. Elina Karioja, Liboppi-toimituskunnan puheenjohtaja, AKE Porvoo

9.15–10.00 Kuinka rohkaista ja motivoida henkilökuntaa verkko-opintojen pariin? Mirva Gullman, suunnittelija, DVV

10.00–10.15 Tauko

10.15–11.00 Liboppi-kurssiesittely Nuortenosastolle + Näe minut, kuule minut – opas nuorten kohtaamiseen kirjastossa, Mervi Heikkilä, kehityspäällikkö, Seinäjoen erityistehtävä

11.00–11.30 Alueelliset erityispiirteet esille! Juliaana Grahn, AKE Tampere ja Pasi Kangas, AKE Lahti

Esityksiä ei tallenneta.

Tämä Liboppi-koulutusaamupäivä on suunnattu erityisesti johtajille ja esihenkilöille, mutta muutkin kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

Ilmoittaudu 13.9. mennessä tästä linkistä.

Saat Teams-linkin ilmoittautumisajan päätyttyä.

Ympäristötyö kirjastoissa -opintopiiri

Ympäristötyö kirjastoissa -opintopiiri

Kiinnostavatko ympäristöasiat? Haluaisitko tehdä kirjaston ympäristötyöstä vaikuttavampaa? Tervetuloa Ympäristötyö kirjastoissa -kurssin opintopiiriin!

Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään -hanke ja Turun AKE järjestävät kaikille avoimen opintopiirin Libopin Ympäristötyö kirjastoissa -kurssista. Voit osallistua tapaamisiin joustavasti aikataulujesi mukaan, mutta eniten hyötyä saat kun osallistut jokaiseen tapaamiseen!

Libopin Ympäristötyö kirjastoissa -kurssi tutustuttaa kirjastojen tekemään kestävän kehityksen työhön. Kurssin materiaalina on asiantuntijoiden kirjoittamat artikkelit sekä Kirjastojen ympäristötyö näkyväksi ja teräväksi -hankkeen (2023) materiaali. Kurssi käsittelee ympäristökasvatusta sekä yleisellä tasolla että erityisesti kirjastoissa, ympäristötunteita, yleisten kirjastojen hiilijalanjälkeä sekä Agenda 2030 -tavoitteita.

Opintopiirin tarkoitus on jakaa oppeja ja ideoita ja syventää oppimista yhdessä keskustellen. Ennen tapaamista on hyvä käydä läpi käsiteltävät kurssiosiot Libopissa, mutta tärkeimmät jutut kerrataan aina yhdessä tapaamisen alussa.

Ensimmäinen tapaaminen – ke 21.8. klo 13-14

 Tapaamisessa käydään läpi Liboppi-kurssin osiot 1 ja 2. Tutustumme ympäristökasvatukseen ja keskustelemme siitä, mikä on kirjaston rooli ympäristökasvattajana.

Toinen tapaaminen – ke 4.9. klo 13-14

Tapaamisessa kerrataan Liboppi-kurssin osioita 3 ja 4. Keskustelemme ympäristötunteista ja tutustumme yleisten kirjastojen hiilijalanjälkeen.

Kolmas tapaaminen – ke 18.9. klo 13-14

Keskustelemme Liboppi-kurssin osiosta 5: Kirjastot ja Agenda 2030 tavoitteet sekä Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartasta.

Ilmoittaudu viimeistään 19.8. tästä

Eniten opintopiiristä saat irti kun osallistut jokaiselle kerralle, mutta olet tervetullut mukaan vain yhteenkin tapaamiseen.

Lisätiedot Ellalta


Ella Metsälä

Hanketyöntekijä, Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään?
Turun kaupunginkirjasto
ella.metsala(at)turku.fi

+358 44 907 4353

Kirjastojen varautumispäivät 9/2024

AVI kirjastotoimi järjestää yhteistyössä AKE-kirjastojen kanssa Kirjastojen varautumispäivät 10. ja 17.9.

Turvallisuuspuhe on noussut osaksi myös kirjastojen arkea. Kaksiosaisen koulutuksen ensimmäisessä koulutuspäivässä kysytään, millaisiin ilmiöihin kirjastojen tulisi varautua osana varautumista. Ilmiöistä nostetaan esille yhteiskunnallinen resilienssi, ilmastonmuutos, disinformaatio, tekoäly ja hybridiuhat. Kuulemme lisäksi viestinnästä osana varautumista. Päivään meidät johdattelee yleinen varautumistematiikkaa käsittelevä puheenvuoro.

Toisena päivänä liikumme konkreettisemmalla tasolla. Ensin perehdymme kuntien varautumistoimintaan, jonka jälkeen siirrymme kirjastomaailmaan. Yhteisen webinaarin jälkeen siirrytään alueellisiin työpajoihin.

Kohderyhmä

Tilaisuudet on suunnattu esihenkilöille ja kirjastojen varautumisesta vastaaville, mutta etenkin 10.9. webinaari sopii kaikille valmiusasioista kiinnostuneille.

Jokaiseen kolmeen osioon ilmoittaudutaan erikseen.

Ollos huoleton, kirjastos valmiin on – Näkökulmia kirjastojen varautumissuunnitteluun

10.9. klo 9.00 – 15.15 

Ensimmäinen tilaisuus on valtakunnallinen webinaari, jossa kuulemme asiantuntijoiden alustuksia erilaisista varautumiseen liittyvistä ilmiöistä. Turvallisuuspuhe on noussut osaksi myös kirjastojen arkea. Ensimmäisessä koulutuspäivässä kysytään, millaisiin ilmiöihin kirjastojen tulisi varautua osana varautumista. Ilmiöistä nostetaan esille yhteiskunnallinen resilienssi, ilmastonmuutos, disinformaatio, tekoäly ja hybridiuhat. Kuulemme lisäksi viestinnästä osana varautumista. Päivään meidät johdattelee yleinen varautumistematiikkaa käsittelevä puheenvuoro.

Aika: 10.9.2024 klo 9.00–15.15
Paikka: Kirjastokaista live, linkki lähetetään ilmoittautuneille
Ilmoittautuminen: AVIn koulutukalenteriin, lue lisää ja ilmoittaudu

17.9.  klo 9.00 – 10.15 Kuntien ja kirjastojen varautumistyö

Toinen varautumispäivä sisältää aluksi noin tunnin mittaisen valtakunnallisen osuuden kuntien ja kirjastojen valmiussuunnittelusta, ja heti sen jälkeen viisi erillistä, alueellista työpajaa, joissa päästään pohtimaan kirjastojen roolia ja vahvuuksia poikkeustilanteissa.

Aika: 17.9.2024 klo 9.00–10.15
Paikka: Teams, linkki lähetetään ilmoittautuneille
Ilmoittautuminen: AVIn koulutuskalenteriin, lue lisää ja ilmoittaudu

17.9. klo 10.25 – 12.15 Kirjastojen alueelliset varautumistyöpajat 

Työpajoissa pohditaan yhdessä kirjastojen roolia kuntien varautumisessa webinaareissa käsiteltyjen ilmiöiden ja esimerkkien pohjalta. Tavoitteena on lisätä yhteistä ymmärrystä kirjastojen vahvuuksista poikkeustilanteissa ja henkisen kriisinkestävyyden vahvistamisessa. Työpajoissa lähestytään teemaa esimerkiksi kirjaston palveluiden, henkilökunnan osaamisen ja tilojen näkökulmista. Työpajat on suunnattu esihenkilöille ja muille kirjastojen varautumisesta ja valmiudesta vastaaville. Työpajan osallistujille suositellaan osallistumista myös 10.9. ja 17.9. webinaareihin. Rovaniemen kaupunginkirjasto järjestää työpajan yhdessä Oulun kaupunginkirjaston kanssa.

Aika: 17.9.2024 klo 10.25–12.15
Paikka: Teams/Zoom, linkki lähetetään ilmoittautuneille
Ilmoittaudu työpajaan tiistaihin 10.9. klo 16 mennessä tästä.


Lisätietoja:

kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen, virpi.launonen@avi.fi, puh. 0295 016 845

ylitarkastaja Marko Ojala, marko.ojala@avi.fi, puh. 0295 016 175

ylitarkastaja Mervi Hotokka, mervi.hotokka@avi.fi, puh. 0295 016 594

Pohjoisen esihenkilöpäivät 4.-5.9.2024 Kalajoella

Tervetuloa Kalajoelle!

Tule verkostoitumaan Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan yleisissä kirjastoissa esihenkilöinä tai työnjohdollisessa asemassa toimivien kanssa.

Pääset kuulemaan ja vaihtamaan tietoja ajankohtaisista kirjastomaailman asioista. Koulutusta on tarjolla esimiestyön toivotuista teemoista. Varsinaisen ohjelman jälkeen jatkamme tutustumista illallisen ja vapaamuotoisen ohjelman parissa. Lisäinfoa ja viimeistelty ohjelma lähetetään ilmoittautuneille elokuussa.

Tapahtuman järjestävät yhdessä Rovaniemen ja Oulun AKE:t sekä Lapin ja Pohjois-Suomen AVI:t.

Nähdään Kalajoella!

Aika: ke – to 4. – 5.9.2024

Paikka: Hotelli Rantakalla, Matkailutie 150,  Kalajoki. Hotelli Rantakallan kokoustilat.
Lounaat: Ravintola Lokkilinna, Matkailutie 199

Keskiviikko 4.9.

10.30 Lounas, omakustanteinen
Ilmoittautuminen Hotelli Rantakallassa klo 11.

11.15 Ohjelma alkaa, aloitussanat Minna Männikkö ja Leena Kinnunen (Kokoushuone Maristo)
11.30 Esittäytymiskierros, Päivi Iinatti ja Kristiina Hoikka
12.00 Kuntien yhteisen E-kirjaston terveiset, palvelupäällikkö Annastiina Louhisalmi
12.35 Jaloittelutauko
12.45 Key note -puheenvuoro, tietokirjailija ja viestinnän asiantuntija Laura Niemi
13.45 Iltapäiväkahvit
14.15 Pohjoisen eKirjasto – vuosi 2025, Päivi Iinatti ja Liisa Tastula
14.45 Alueiden kokoukset ja rinnakkaisohjelma


Hybridi: Lapin kirjastojen johtoryhmän kokous, pj. Nina Sipola, siht. Leena Kinnunen (Kokoustila Kuutti)


Hybridi: Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen johtajien kokous, pj. Jouni Pääkkölä, siht. Minna Männikkö (Kokoustila Maristo)


Muiden osanottajien ulkoiluohjelma, retkeily Vihaslahteen (helppokulkuinen luontopolku, laavulle 4,5 km, voit kulkea vain osan matkaa), säävaraus, Päivi Iinatti ja Kristiina Hoikka
16.15 Päivän päätös
19.00 Yhteinen illallinen / illanvietto (vapaaehtoinen)

Torstai 5.9.

9.00 AVI:n  ajankohtaiset
9.30 Kirjastojen ajankohtaiset, Jouni Pääkkölä ja Nina Sipola
10.00 Jaloittelutauko  ja Lähetä terkkuja kivoille työntekijöille! – Kristiina Hoikka ja Päivi Iinatti
10.10 Tulevaisuuden positiivinen johtaja, osallistava luento – Kokoamme yhteen vuoden kestäneen PoJo-matkan, Mari Granholm ja Hanna Ikonen / Resis Oy
11.30 Lounas, omakustanteinen
12.15 PoJo, työpajatyöskentely: Miten positiivinen johtaminen rakentaa kirjastojen tulevaisuutta?
13.45 Iltapäiväkahvit
14.15 PoJo jatkuu, ja päivän yhteenveto, Leena Kinnunen ja Minna Männikkö.
15.00 Kiitos ja hyvää kotimatkaa!

Huom! Muutokset mahdollisia.

Ohjelma (linkki pdf-tiedostoon)

Torstain PoJo-ohjelman esittely:

Oletko sinä tulevaisuuden positiivinen johtaja? Millaista johtamista tulevaisuuden työelämässä tarvitaan?

Kokoamme yhteen vuoden kestäneen PoJo-matkan ja mietimme yhdessä miten positiivisen johtamisen avulla on mahdollista rakentaa kirjastojen tulevaisuutta.

Ohjelma sisältää noin tunnin osallistavan luennon sekä työpajaosuuden, jonka kesto on noin 2 h.

Luennossa perehdymme positiiviseen johtamiseen erityisesti laaja-alaisten vahvuuksien kautta. Tutkimusten mukaan vahvuuksilla on työelämässä valtava voima. Vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen ovat yhteydessä muun muassa työn imuun, työtyytyväisyyteen, työhyvinvointiin sekä ammatilliseen kehittymiseen. Vuoden kestänyt esihenkilöiden PoJo-valmennus päättyy tähän kertaan, mutta kooste antaa myös muille kuin valmennukseen osallistuneille maistiaisen vahvuuksien maailmaan. Luennon jälkeen sukellamme työpajatyöskentelyyn tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiä sekä vertaisoppimista hyödyntäen.

Ohjeet

AKE:t kustantavat majoituksen yhdelle hengelle / yhdelle yölle / kunta. Useamman henkilön osallistumisesta vastaa kunta tai majoittuja itse. Vastaavasti jo tiistaina saapuvalle ylimääräinen yö on omakustanteinen. Majoitus tapahtuu 2 hengen huoneissa (47 € / hlö / vrk). Majoitukseen kuuluu aamiainen ja yleinen saunavuoro. Mikäli haluat majoittua 1 hengen huoneessa, maksat itse 60 € (1 hh / 107 € / vrk).

Ruokailut ovat omakustanteisia. Voit ilmoittautumisen yhteydessä kertoa haluatko ostaa lounaan kumpanakin päivänä (Ravintola Lokkilinna) ja osallistutko yhteiselle illalliselle. Varsinaiset menut ja illallispaikka varmistuvat myöhemmin. Kerrothan ilmoittautumislomakkeella myös ruokavaliosi sekä toiveesi huonetoverista.

Kuljetukset kukin järjestää itse. Rovaniemeltä on mahdollisuus tulla yhteiskuljetuksella keskiviikkoaamuna, mikäli osallistujia tulee riittävästi. Yhteiskuljetuksiin osallistuvien matkakulut veloitetaan toteutuneiden kustannusten mukaan osallistujan kirjastolta. Jos kuljet autolla, kerro ilmoittautumislomakkeella voitko ottaa kyytiin porukkaa (millaista reittiä kuljet) tai jos etsit kyytiä (millainen reitti).

Tarjoamme: 
– majoitus 1 hlö / 1 yö / kunta, 2 hlö huone
– aamiainen ja kahvit

Omakustanteisena: 
– useampi osallistuja/kunta
– 1 hlö / huone
– ti-ke-välinen yö hotellissa
– lounas x 2, á 12,50 €
– illallinen menulta tilattuna
– matkat

Sitova ilmoittautuminen 24.5. mennessä. Ilmoittaudu tästä.

Lisätietoja voit kysyä Hanna Jarvalta (2.9. alkaen) (hanna.jarva(at)ouka.fi) ja siihen saakka Anne Vesalalta (1.9. saakka) (anne.vesala(at)ouka.fi) tai Leena Kinnuselta (leena.kinnunen(at)rovaniemi.fi).

Lämpimästi tervetuloa!
Laura Niemi kuva Jani Laukkanen
Laura Niemi – viestijä, kouluttaja, tekstien selkiyttäjä ja kirjailija

Laura Niemi on auttanut lukuisia organisaatioita kohderyhmät huomioivassa ajattelussa, tekstien selkiyttämisessä ja strategioiden juurruttamisessa viestinnän keinoin. Häntä on kehuttu etenkin innostavasta ja havainnollisesta tyylistään sekä siitä, että puheenvuorojen opit solahtavat arkeen. Niemi on myös kirjoittanut työelämän viestinnästä laajaa medianäkyvyyttä herättäneen kirjan Työelämän tyhjänpuhujat – Jargonin kupla ja miten se puhkaistaan. 

Moderni johtaja näyttää suuntaa viestimällä

Viestintä ei ole nykytyöelämässä irrallinen saareke. Sillä on suorastaan ratkaiseva merkitys tavoitteiden saavuttamisessa: se saa työntekijät innostumaan, asiakkaat sitoutumaan ja sidosryhmät vakuuttumaan. Mitä tällainen viestintä vaatii esihenkilöiltä käytännössä? Entä mihin keskittyä, jos haluaa saada viestinnästä enemmän irti vähemmällä?

Kuunteluvinkki

Laura Niemi vieraili Aristoteleen kantapäässä maaliskuussa. Podcast on kuunneltavissa Yle Areenassa Laura Niemen tietokirjaan pohjautuvalla nimellä: Konsulttien kehittämisjargon kuorruttaa tutut asiat teoreettiseksi hötöksi.

Lapin kirjaston käyttösääntöjen uudistus

Käyttösäännöt ovat voimassa 1.4.2025 alkaen toistaiseksi

Lapin kirjaston johtoryhmä on päättänyt aloittaa käyttösääntöjen uudistuksen tänä vuonna. Uusien sääntöjen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025. Uudistusta varten nimetyssä työryhmässä on jäseniä eri puolilta Lapin kirjastoja. 

Jotta käyttösäännöt olisivat sekä lakien ja ohjeiden mukaiset, ja myös käytännössä toimivat, uudistuksessa halutaan kuulla henkilökunnan näkemyksiä niistä käyttösääntöjen kohdista, joiden noudattaminen on nykyisellään vaikeaa tai joissa asia tai käytetty kieli on epäselvää.

Kerro meille mielipiteesi nykyisistä käyttösäännöistä! Voit kommentoida joko Padlettiin tai lomakkeella. Molemmat ovat auki 2.10. saakka ja niihin voi vastata anonyymisti. 

Näiden lisäksi järjestetään keskustelutyöpajoja, joissa pilkomme nykyiset käyttösäännöt pienempiin osiin ja perkaamme kunkin kohdan perusteellisesti läpi: mikä toimii ja mikä ei. Kuhunkin työpajaan on nimetty osallistujia eri kirjastoista, mutta jokainen työpaja on avoin myös muille Lapin kirjastossa työskenteleville. 

Työpajojen aikataulu ja käsiteltävät käyttösääntöjen aiheet löydät alta. Työpajojen vetäjinä toimivat valmisteluryhmän jäsenet. Tutustu nykyisiin käyttösääntöihin ennen työpajaan osallistumista esim. Padletin avulla. 

Käyttösääntö-työpajojen ajankohdat 2024

Kirjastopäivät Kuopiossa 4.–5.6.2024

Kuvia Kuopion kirjastopäiviltä 4.–5.6.2024. 

Lapin kirjaston johtoryhmän sähköpostikokous 13.-17.5.2024

Yhteisen Lukutaidon valmiuksia Lapin malliin -hankkeen ohjausryhmän nimeäminen

Lapin kirjastot saivat yhteiselle Lukutaidon valmiuksia Lapin malliin -hankkeelle AVIn avustuksen. Hankkeen kesto on 1.4.2024-31.12.2025. Hankehakemukseen on kirjattu, että hankkeelle perustetaan ohjausryhmä. Hankkeen hallinnoija on yhdessä hanketyöntekijöiden kanssa miettinyt ohjausryhmän kokoonpanoa ja selvittänyt eri tahojen kiinnostusta toimia ohjausryhmässä. Tavoitteena on ollut löytää ohjausryhmään henkilöitä erilaisista  lähtökohdista ja viiteryhmistä. Toiveena on löytää hankkeen ohjausryhmään monipuolista ja hankkeen sisällön kannalta relevanttia osaamista sekä pitää ohjausryhmä tarpeeksi pienenä ja ketteränä.

Lukutaidon valmiuksia Lapin malliin -hankkeen ohjausryhmään päätettiin valita seuraavat henkilöt:

Sari Mäkinen-Laitila, Seamk

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa työskentelevä asiantuntijaopettaja Sari Mäkinen-Laitila toimii Kirjasto- ja tietopalvelualan tutkinto-ohjelmassa lehtorina. Hän osallistuu myös lukutaito-ohjaajakoulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Sari Mäkinen-Laitila on myös ollut yhteistyökumppanina Seamkin puolelta Inarin kirjaston aiemmissa lukutaitoyhteistyöhankkeissa.

Emilia Koski, Seinäjoen Erte

Seinäjoen kaupunginkirjastolla on lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallinen erityistehtävä. Emilia Koskella on Ertessä sisältövastuu kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyöasioista, hän hoitaa erilaisia asiantuntijatehtäviä, ja hän on muiden tutkintojensa ohella tuore kasvatustieteen maisteri, erikoistunut varhaiskasvatukseen.

Satu Ihanamäki, Lapin AVI

Ylitarkastaja Satu Ihanamäellä toimii ohjausryhmässä rahoittajan edustajana. Hän voi tuoda AVIn näkemyksiä hankkeen edistymiseen ja kuulla ohjausryhmässä sekä maakunnan ulkopuolelta tulevien että Lapin edustajien ajatuksia ja ideoita hankkeen toteutumisesta.

Hanna Laitinen, Torniolaakson kirjasto

Hanna Laitinen toimii Torniolaakson kirjastossa kirjastotoimenjohtajana. Torniolaaksossa ollaan myös tehty hienoa lukutaitoyhteistyötä, joten Laitinen tuo ryhmään sisällöllistä asiantuntemusta Lapin kirjastojen näkökulmasta.

Janika Myllyoja, Sodankylän varhaiskasvatus

Janika Myllyoja edustaa varhaiskasvatuksen käytännön työn näkökulmaa, jota tarvitaan kirjastojen ja varhaiskasvatuksen yhteistyössä.

Virpi Veskoniemi, Inarin kirjasto

Virpi Veskoniemi toimii ohjausryhmässä hankkeen hallinnoijan roolissa sekä on ensimmäisen ohjausryhmän kokouksen koollekutsuja.

 

Tietoturvasta asiakasviestinnässä

Kirjastokortin numero on henkilötieto, jota ei saa lähettää salaamattomassa yhteydessä esim. sähköpostitse. Meille on muodostunut käytäntö, jossa sähköpostitse pyydetään tyypillisesti uusimaan lainoja sekä tarkistamaan erilaisia asiakastietoihin liittyviä asioita (esim. lasten lainat, maksut, varaukset yms.), joissa täsmälliseen tunnistamiseen on vaadittu kirjastokortin numero.

Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista Rovaniemen kaupungin tietoturva- ja tietoturvaohjeiden mukaisesti.

Lapin kirjaston palauteposti tulee Rovaniemelle luettavaksi ja vastattavaksi. Postin käsittelyssä on siirrytty tarkennettuun käytäntöön 2.5. alkaen, josta lähtien kaikki tunnistautumista vaativat toimet on mahdollista vain verkkokirjastossa, puhelimitse tai henkilökohtaisella käynnillä palvelupisteessä. Henkilötietoja sisältävää sähköpostiviestintä asiakkaiden kanssa tulee hoitaa turvapostilla. Puhelimitse tapahtuvassa asioinnissa on varmistettava, että puhelimessa on ko. henkilö kysymällä esim. kirjastokortin numero.

Lapin kirjastojen palautepostissa tuleviin uusintapyyntöihin ja vastaavuun henkilötietoja vaativiin kysymyksiin vastataan seuraavalla tekstillä: “Kirjastokortin numero on henkilötieto ja siksi emme Rovaniemen kaupungin tietosuoja- ja tietoturvaohjeiden mukaisesti voi käsitellä asiaa sähköpostitse. Pyydämme teitä asioimaan verkkokirjastossa (varaukset ja lainojen uusinnat), puhelimitse tai henkilökohtaisesti kirjaston toimipisteessä.”

Lapin kirjastojen toivotaan siirtyvän yhdenmukaiseen käytäntöön myös kirjastojen omissa sähköpostiyhteydenotoissa yhtenäisen asiakasviestinnän selkeyden vuoksi.  Kun sähköistä asiointia tulevaisuudessa kehitetään, voisi sille mahdollisesti luoda vahvan tunnistautumisen sisältävä asiointikanavan.

Johtoryhmän seuraava kokous

Lähikokous Pohjoisen esihenkilöpäivien yhteydessä Kalajoella 4.9.2024 klo 14.45 – 16.15.

AKE Lapin kysely 2024

AKE Lappi toteutti toiminnastaan kyselyn Lapin yleisten kirjastojen henkilökunnalle huhti-toukokuussa 2024. Kysely oli avoinna 22.4. – 3.5.

Vastaukset 37: vastaajista 8 on kirjaston johtaja tai esihenkilö. 29 vastaajaa on kirjastonhoitaja, kirjastovirkailija tai muu kirjaston palkkaama henkilö.

Kysymysten vastausasteikko 1 – 5 on Täysin eri mieltä = 1 ja Täysin samaa mieltä = 5.

 

  1. Miten erikokoisia kirjastoja voisi ottaa paremmin huomioon tulevaisuudessa?
  • Esimerkiksi tapahtumiin liittyvien materiaalien/välineiden/laitteiden/tarvikkeiden kierrätys
  • Jakamalla vielä enemmän yhteisiä materiaaleja
  • Hyvät käytännöt näkyviksi, esim. pienten kirjastojen kesken ideat paremmin jakoon.
  • Mahdollistamalla kirjastokaverit-toimintaa ja tukemalla pienempien kirjastojen henkilökunnan mahdollisuuksia osallistua esim. koulutuksiin.
  • Järjestämällä sijainen kirjastoa auki pitämään
  • Pienille kirjastoille voisi järjestää henkilöstöapua tiettyihin suunniteltuihin tarkoituksiin, esim. joku tempaus tai vastaava.
  • Pienillä kirjastoilla ei ole henkilö- ym. resursseja järjestää tapahtumia, vierailuja ym. Niissä voisi AKE olla apuna. Välttämättä ei ole rahasta kyse, mutta muusta avusta.
  • Kysymällä jokaisesta erikseen, koska erikokoisissa painopistealueet voivat vaihdella
  • Pienten kirjastojen resurssit ovat kaikkinensa pienemmät (talous, henkilöstö), joten aina ei ole mahdollisuutta toteuttaa ja lähteä isosti mukaan yhteiseen tekemiseen tai kehittämiseen Lapin kirjastossa. Siksi toivoisimme, että Ake-toiminnassa pysyisi mielessä tietynlainen joustavuus ja asioiden skaalaaminen (esim. toteuttamisideat ja -tavat kevyemmällä konseptilla), jotta me pienetkin voimme osallistua, joskus pienesti, joskus hieman isommin.
  • Osallistamalla kirjastojen henkilökunta mukaan kehittämiseen.
  • Vaikeaa on, kun pienestä ei pääse kaikki ja samoin isoista. Ryhmissä eri kokoiset kirjastot edustettuja jo nyt.



  1. Miten kehittäisit AKE Lapin viestintää?
  • Kutsut esim. päiväkahveille ja koulutuksiin HUOMATTAVASTI aiemmin jakoon, kalenteri jo täynnä kun kutsu tulee.
  • Ennakointia enemmän: haluaisimme tietää asioista aikaisemmin, jotta ehdimme reagoida oikea-aikaisesti.
  • Tärkeimmät asiat esim. päiväkahveilla ensin. Niitä harvoin pystyy seuraamaan koko aikaa joten jos jätetään loppuun jää kuulematta/ keskustelematta. Vaikka tallenteita on, kelailu vie turhaa aikaa
  • Päiväkahvit ovat tosi kiva tapa tavata ja kuulla muiden kuulumisia + kouluttautua. Mutta niitä on tosi paljon, tahti on aika tiukka. Haluaisi osallistua kaikkiin, mutta ei vain kerkeä. Ja nyt on ollut vielä ekstrapäiväkahveja, jotka kyllä on jäänyt välistä. Onneksi niistä jää tallenteet.
  • Nettisivuilta en aina ole löytänyt mitä haluan, mutta voi olla hakijassakin vika.
  • Ei liikaa tiedotteita eri kanavien kautta.
  • Nykyinen viestintä on hyvä ja toimiva
  • Ihan hyvä nyt
  • Viestintä pelaa kyllä. Uutiskirje on hyvä.
  • Nykyisellään jo hyvä


  1. Millaisia koulutuksia tai koulutusmuotoja toivoisit tulevaisuudessa?
  • Sopivassa suhteessa lähi- ja etäkoulutuksia. Etäkoulutuksista olisi hyvä saada tallenteet ja materiaalit jälkikäteen.
  • Webinaarit on hyviä
  • Enemmän yhdessä tekemistä ja kehittämistä, kuten esim. Lapin kirjastopäivillä viime vuosina on tehty.
  • Koulutusmuodot: Webinaarit ja niiiden tallenteet. On miellyttävää seurata koulutus rauhassa, kun siihen on aikaa, paikasta riippumatta. En toivo niinkään oppimistehtäviä, jotka tuntuvat hieman koulumaisilta kokeneelle tekijälle. Pienten kirjastojen ja kirjastoautojen arjesta olisi kiinnostavaa kuulla esim. syvähaastatteluna tai podcastina. Arki on opettavaista sellaisenaan.
  • Sisältökoulutuksia. Vrt. Outi-kirjastot. Hanke- jankkaus on osaltaan hyödyllistä, mutta päivittäiseen asiakastyöhön siitä ei ole apua.
  • Nykymuotoiset koulutukset ovat toimivia. Tekoälyyn ja tulevaisuuden ennakointiin ja suunnitteluun liittyvää koulutusta voisi järjestää.
  • Toivoisin äänenkäytön koulutusta! Nykyiset koulutusmuodot toimivat hyvin.
  • Esiintymis- ja markkinointikoulutusta.
  • Esimerkiksi Porvoon kirjasto näyttää järjestävän hyvin käytönnönläheisiä koulutuksia
  • Monipuolista koulutustarjontaa on hyvä jatkaa.
  • Entisillä mennään, ainakin omalta osaltani
  • nämä jo hyviä

  1. Miten AKE Lappi voisi parantaa Lapin kirjastojen keskinäistä vuorovaikutusta?
  • Ainahan voisi yrittää kannustaa vielä enemmän toisiin kirjastoihin tutustumiseen esim. vaihtojen tms. avulla
  • Pakolla ei voi, pitää lähteä omasta halusta.
  • Opiskelemalla lisää keskustelun aktivoimiskeinoja esim. etäyhteyksiin. Vain tietyt ihmiset ovat äänessä ja suurin osa hiljaa.
  • Ehkä fyysisiä koulutuksia enemmän
  • Yhteisillä tapaamisilla
  • Lähikoulutuksilla
  • Kirjastokaveri-toiminta on mainio konsepti vuorovaikutuksen ja tutustumisen edistämiseen ja sen toivoisi jatkuvan.
  • En osaa sanoa, kirjastokaverivierailut on olleet etenkin huippujuttu! Vanhoista ”kavereista” on tullut myös tärkeä osa nykyistä verkostoa.
  • Kirjastokavereiden tai vastaavan ohjelman/yhteistyön jatko


  1. Millaisia kehitystoiveita sinulla on alueellista kehittämistehtävää hoitaville AKE Lapin koordinaattoreille?
  • Eri osaamisalojen (mitä nyt kirjastoista löytyy tehtäväkenttiä) ihmisten törmäyttämistä keskenään voisi olla enemmän, niin saataisiin hiljaistakin tietoa jakoon. Keinoina voisi olla yhteiset koulutukset ja vertaisoppiminen.
  • Lapin kirjaston yhteistoiminta on erittäin tärkeää kaikille alueen kirjastoille. Yhteistyö tekee meistä vahvempia ja osaavampia. Jatkakaa hyvää työtä!
  • Jatkakaa vaan alueelle jalkautumista
  • Teette erinomaista työtä!
  • Jatkakaa samaan hyvään malliin!
  • toimivat jo erinomaisesti
  • Jatkakaa laadukasta työtä 🙂

Työkokemuksen mukaan ryhmiteltyjä vastauksia

 

Keskiarvoja eripituisten työkokemusten vastauksistaTyökokemus
Kysymysalle 3 vuotta3-10 vuotta11-20 vuottayli 20 vuotta
7. AKE Lapin viestintä ja tiedotus on vastannut tarpeisiini3,674,254,334,36
11. AKE Lapin järjestämät koulutukset ovat sisällöltään vastanneet tarpeisiini3,503,503,784,09
18. AKE Lappi on tukenut henkilökohtaista verkostoitumistani3,673,502,864,09
16. Millaisia koulutuksia tai koulutusmuotoja toivoisit tulevaisuudessa?
alle 3 vuotta
Toivoisin äänenkäytön koulutusta! Nykyiset koulutusmuodot toimivat hyvin.
 
3-10 vuotta
 
11-20 vuotta
Enemmän yhdessä tekemistä ja kehittämistä, kuten esim. Lapin kirjastopäivillä viime vuosina on tehty.
Esimerkiksi Porvoon kirjasto näyttää järjestävän hyvin käytönnönläheisiä koulutuksia
Koulutusmuodot: Webinaarit ja niiiden tallenteet. On miellyttävää seurata koulutus rauhassa, kun siihen on aikaa, paikasta riippumatta. En toivo niinkään oppimistehtäviä, jotka tuntuvat hieman koulumaisilta kokeneelle tekijälle. Pienten kirjastojen ja kirjastoautojen arjesta olisi kinnostavaa kuulla esim. syvähaastatteluna tai podcastina. Arki on opettavaista sellaisenaan.
Monipuolista koulutustarjontaa on hyvä jatkaa.
Sisältökoulutuksia. Vrt. Outi-kirjastot. Hanke- jankkaus on osaltaan hyödyllistä, mutta päivittäiseen asiakastyöhön siitä ei ole apua.
Sopivassa suhteessa lähi- ja etäkoulutuksia. Etäkoulutuksista olisi hyvä saada tallenteet ja materiaalit jälkikäteen.
 
yli 20 vuotta
Entisillä mennään, ainakin omalta osaltani
Esiintymis- ja markkinointikoulutusta.
Nykymuotoiset koulutukset ovat toimivia. Tekoälyyn ja tulevaisuuden ennakointiin ja suunnitteluun liittyvää koulutusta voisi järjestää.
nämä jo hyviä
Webinaarit on hyviä

 

Lapin kirjaston johtoryhmä 10.4.2024

Valtakunnallinen e-kirjasto ja Pohjoinen e-Kirjasto

Rovaniemen hyvinvointilautakunta on tehnyt päätöksen e-kirjastoon liittymisestä 1.1.2025 alkaen. Päätöksen mukaan Pohjoisen eKirjasto jatkaa yhteistyötä ja kilpailutuksia niiden aineistojen osalta, joita kuntien yhteinen E-kirjasto ei tarjoa. Vastaavat päätökset on tehty Oulussa ja osassa Lapin kuntia, osassa Lappia asia on menossa lautakuntakäsittelyyn. 

Pohjoisen eKirjasto sisätää tälle hetkellä seuraavat palvelut: Ellibs, OverDrive, ePress, eMagz, PressReader, Rockway, Naxos Music Library, Medici.tv sekä Cineast. Osalla palveluista sopimukset ovat päättymässä, ja näiden jatkosta tai option käyttöönotosta päätetään syksyllä yhteistyöalueen esihenkilöpäiven jälkeen pidettävässä sähköpostikokouksessa. 

Kuntien yhteiseen E-kirjastoon siirtyminen aiheuttaa muutoksia Pohjoisen eKirjaston yhteistyösopimuksen palvelun kustannuksia koskevan liitteeseen. Liite tullaan uusimaan syksyllä. 

Kansalliskirjaston E-kirjaston infotilaisuudessa 27.3.2024 esiteltiin tulevan E-kirjaston käyttäjätunnusten hierarkiaa sekä määritelmiä pääkäyttäjistä ja rekisteröijistä. 

Infon mukaan:

  • Ylimpänä pääkäyttäjänä voi olla yksi henkilö/kimppa
  • Lisäksi jokaisessa kunnassa tulisi olla pääkäyttäjä
  • Pääkäyttäjä voi hallinnoida useiden kuntien käyttäjätunnuksia
  • Rekisteröijä voi hallinnoida vain yhden kunnan henkilöitä
  • Jokaisessa kunnassa tulee olla vähintään yksi rekisteröijä
  • Kunta päättää tarvittavien rekisteröijien määrän
  • Pääkäyttäjä ja rekisteröijä eivät voi olla sama henkilö

Kimppatasoisesta pääkäyttäjästä sekä eri tasojen pääkäyttäjistä keskustellaan johtoryhmän syksyn kokouksissa. Valtakunnallisen e-kirjastoon tarvitaan kunnittaisia rekisteröijiä niitä asiakkaita varten, jotka eivät itse voi vahvasti tunnistautuen liittyä e-kirjastoon. Käytännössä rekisteröinti on hieman samantapainen kuin Celiassa, mutta tässä toimijoiden roolit ovat erilaisia. 

Rekisteröidä voi vain oman kunnan asiakkaita. Tämä voi aiheuttaa ongelmia seutukirjastojen asiakkaiden, opiskelijoiden ja turistien kanssa, koska näiden tulee rekisteröityä itse tai käydä kotikunnassaan rekisteröitävänä. Myöskään Ruotsin ja Norjan kansalaiset eivät voi rekisteröityä e-Kirjastoon, mistä voi aiheutua hankaluuksia Pohjoisen yhteisautoille ja rajakunnille.  

Pohjoisen eKirjasto on hoitanut e-kirjastoasiaa hyvin  ja kustannustehokkaasti. Kansallisen e-kirjaston tulevasta kokoelmasta ei ole tietoa, ja alkuvaiheessa sen palveluvalikoima on Pohjoisen eKirjastoa suppeampi. Jatkossa kansallinen e-kirjasto olisi todennäköisesti hyvä lisä Lapin kirjaston palveluihin. Lapin etu on , että e-kirjaston valitsijatyöryhmiin on saatu mukaan henkilöitä Lapista jo tässä vaiheess. 

Ajankohtainen tieto E-kirjastosta löytyy Kansalliskirjaston sivulta: https://www.kiwi.fi/display/ekirjasto, josta löytyvät myös tähän mennessä pidettyjen infojen materiaalikoosteet.

 

Rovaniemen Rekkukeskuksen kustannusten jako kirjastojen kesken

Rovaniemi toimii Lapin kirjastojen aineistokuljetusten logistena solmukohtana. Varausten kasvun myötä Rekkukeskukseen on lisätty henkilöresurssia vuonna 2022 niin että siellä työskentelee tällä hetkellä kaksi kirjastovirkailijaa lähes päätoimisesti (kirjaston kotipalvelu sisältyy tehtävänkuvaan). Lisäksi Rekkukeskuksessa on työskennellyt kaupungin palkkatukirahalla 1 – 2 pitkäaikaistyötöntä työllistettyä aina noin puolen vuoden jakson kerrallaan. Lisäksi lomia, ja äkillisiä poissaoloja on tuuraamassa kirjastoauton ja Saarenkylän kirjaston henkilökunta. Rovaniemen remontin  ja Rekkukeskuksen henkilöstön poissaolojen vuoksi kuljetukset eivät ole viime viikkoina toimineet, ja pääkirjastolle lähtevät aineistot on varastoitu Saarenkylään. Varauksia kulkee edelleen todella suuri määrä. 

Aineistokuljetuksista maksetaan 30.000€ vuosittain AKE-kirjastolta. Muut kustannukset jaetaan Lapin kirjastojen kesken. Vuoden 2023 rekkulaskujen kokonaiskustannus 60 601,04 (ALV 0 %). Rekkutyöryhmä jatkaa edelleen työtä logistiikan tehostamiseksi. 

Logistiikan kasvun myötä, sekä työllistettyjen työntekijöiden saatavuuden heikennyttyä on tarpeen miettiä Rekkukeskukseen lisäresurssointia. Keskustelun jälkeen johtoryhmä päätti, että Rovaniemen kaupunginkirjasto ilmoittaa siivilipalvelusrekisteriin Rekkukeskuksen yhtenä siviilipalveluksen suortituspaikkana.  Siviilipalveluksen suorittajasta aiheutuneet kustannukset (matka-, majoitus- ja päivärahakulut) jaetaan Lapin kirjastoille asukasluvun mukaisessa suhteessa. 11 kuukauden palvelusjakso maksaa n. 7000 eur (päivärahat ja ruokaraha) sekä mahdollinen marjoituskorvaus 250€ / kk.

Kokouksessa ehdotettiin lisäksi, että Rovaniemelle palkattaisiin kirjastoavustaja, jonka palkkakulut jaettaisiin alueen kesken. Pysyvä ratkaisu auttaisi koko aluetta, ja tehtävästä huolehtisi osaava henkilö. Tämä olisi pitkällä tähtäimellä hyvä idea ja auttaisi logistiikan tilannetta osaamisen karttuessa, sillä henkilöiden jatkuva vaihtuminen tarkoittaa jatkuvaa perehdyttämistä. Tällä hetkellä Tapio Kosken ja Liisa Tastulan työajasta 5% jaetaan maksettavaksi alueen kirjastojen kesken.  

 

Asiakaspalvelukyselyn tulokset

Lapin kirjaston asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin 5.2.- 3.3. Kysely toteutettiin verkkokyselynä, jota osa kirjastoista täydensi paperilomakkeilla. Kaikkiaan vastaamisen aloittaneita oli 1186. Kyselyn vastaukset toimitettiin kirjastoihin viikolla 12, ja lähetetystä ZEF-tiedostosta voi valita haluttuja vastausvaihtoehtoja ja ajaa näiden mukaan raportteja. 

Yleensä vastaukset ovat hyviä, lähinnä 4.5 – 5 välillä asteikolla 1 – 5. Sanallisista vastauksista saa paljon irti. Verkkopalvelut näyttävät kyselyn mukaan parantuneen aiemmasta kyselystä tai niihin ollaan tyytyväisempiä. Todettiin, että asiakkaat haluavat oman kirjaston näyttävän hyvältä, vaikka jotain parannettavaakin on, ja vastaajat ovatkin lähinnä kirjaston aktiivisia kävijöitä. 

Tulevia kyselyjä ajatellen on lomakkeen pituutta voisi lyhentää sekä käytettävyyttä parantaa. 

 

Tietosuojaselosteen päivitys

Johtoryhmä päätti muuttaa tietosuojaselosteessa henkilötietojen käsittelyn perusteeksi suostumus tietosuojaselosteen kohtaan 5. Muutos tehdään tietosuojaselosteen yhteystietojen tarkistuksen yhteydessä 1.7. 

 

Lapin kirjastopäivät 2025

Johtoryhmä päätti, että vuoden 2025 Lapin kirjastopäivien paikka on Kemijärvi, ja varalle valittiin Pyhätunturi. Huhtikuuta pidettiin hyvänä ajankohtana, mutta on huolehdittava, ettei päivät ole yhtä aikaa Kohan versiopäivityksen kanssa. 

 

Lukutaidon valmiuksia Lapin malliin -hanke

Inarin hallinnoima hanke on saanut rahoituspäätöksen 214.000€. Hankkeessa aloittavat työntekijönä Reija Portti ja Anna Roos. Hankkeelle oli varattu 10.4. aikaa keskustelulle kirjaston johtajien kanssa hankkeen sisällöstä, aikataulutuksesta ja toteutuksesta, mutta tilaisuus jouduttiin siirtämään myöhemmäksi aikataulusyistä. 

Inaria kiitettiin hyvästä taustatyöstä, jolla mittaluokassaan iso hankeavustus saatiin Lapille. 

 

Kotipalveluasiakkaiden omatoimikirjaston käyttö

Omatoimikoneiden asetuksissa määritellään ne Kohan asiakaslajit, joilla on pääsy omatoimeen. Yleisesti omatoimen käyttö on sallittu asiakaslajeille: henkilö ja lapsi, omatoimi sallittu. Kirjastokohtaisesti on myös sallittu yhteisöasiakkaiden pääsy omatoimeen. 

Kotipalveluasiakkaiden asiakaslaji on todennäköisesti useimmissa ovikoneissa jäänyt ilmoittamatta sallituksi asiakaslajiksi. Yhden asiakasryhmän kategorinen omatoimikirjastoon pääsyn estäminen on selkeästi syrjintää iän/sairauden tai vamman perusteella. 

Kirjastoja suositellaan ottamaan yhteyttä ovikoneiden toimittajiin ja sallimaan omatoimikirjaston käytön kotipalveluasiakkaille. 

 

Lapin kirjaston käyttösääntöjen uudistus

Käyttösääntöjen uudistukseen nimetty työryhmä ei ole vielä ennättänyt kokoontua. Työryhmään kuuluvat Leena Kinnunen, Marja-Leena Vaarala, Lila Mäkelä, Henna Liikamaa, Liisa Tastula (varalla Jani Ekblom) ja Eva Appelgren.

 

Koha-Suomen päivitetyn osakassopimuksen allekirjoittaminen

Kuntiin on lähetetty Koha-Suomi Oy:n osakassopimukset allekirjoitettavaksi. Osakassopimusta on päivitetty pienin muutoksin sekä asiakasmaksun osalta (tulee päätettäväksi yhtiökokoukseen).

Kuntakohtainen maksu on säilynyt samana Koha-Suomeen liittymisen jälkeen. Sen jälkeen työntekijöitä on palkattu lisää ja siirrytty esim. yhteiseen konesaliin. Näistä syistä ylläpitomaksua halutaan korottaa. 

Ensimmäisessä vaiheessa kuntiin on tullut kysely suostumisesta päivitettyyn osakassopimukseen. Toisessa vaiheessa uudet sopimukset tulevat allekirjoitettavaksi, ja allekirjoittaja kunnissa määräytyy kunnan hallintosäännön mukaan. 

 

Yleisradio Oy:n ääni- ja kuvatallenteiden esittämistä ja lainausta koskeva sopimus

Kopiostolla on kirjastojen kanssa sopimus, joka kaupungin/kunnan kirjastolaitoksessa tapahtuvaa Yleisradio Oy:n ääni- ja kuvatallenteiden esittämistä ja lainausta.

Yleisradion tuottamien radio- ja televisio-ohjelmatallenteiden myynti on päättynyt 31.12.2023. Ohjelmatallenteita ei enää 1.1.2024 lähtien ole mahdollista hankkia fyysisinä tallenteina suoraan Yleisradiosta eikä minkään palveluntarjoajan kautta kirjastokäyttöä varten. Tästä syystä Kopiostolla on tarve muuttaa sopimusta. Sopimusta voi joko:

  1. jatkaa hankittujen Yleisradion tuottamien ohjelmatallenteiden käyttöä kirjastossa, tai
  2. päättää sopimuksen voimassaolon tarpeettomana. 

Jos kunta ei katka sopimusta, kyseiset tallenteet pitää poistaa. 

Sopimus on kuntakohtainen, joten asiakkaat voivat lainata vain oman kuntansa aineistoa. 

 

Suomen Kirjastoseuran kuulumiset

Noora Mustajoki kertoi lyhyesti Kirjastoseuran kuulumisia Kuopiossa 4.–6.6. järjestettävistä kirjastopäivistö. Noora ja jäsen ja Esko Nousiainen varajäsen Kirjastoseuran hallituksessa, mihin uusien jäsenten haku on nyt käynnissä. Hallituksessa mukana olleiden mukaan työskentely on arvokasta verkostoitumisen ja kokemusten jakamisen vuoksi. 

Vuoden kirjasto yms. äänestykset ovat avoinna. Vuoden 2026 Kirjastopäivät järjestetään Oulussa, ja vuoden 2025 kirjastoautopäivät Porissa. 

 

Seuraava kokous 

Johtoryhmän seuraava lähikokous pidetään Pohjoisen esihenkilöpäivien yhteydessä Kalajoella 4.9.2024 klo 14.45 – 16.15.

 

Lapin LaNu-verkostopäivä 14.5.2024

Tervetuloa viettämään inspiroiva vertaisoppimisen päivä yhdessä muiden Lapin kirjaston lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevien kanssa! 

Keväällä 2024 Lapin kirjastoissa valmistellaan Hiihkun tarinalaatikkoja yhteiseen käyttöön. Hiihkun tarinalaatikot ovat konkreettisia paketteja, jotka sisältävät erilaisia elementtejä satutuokioiden elävöittämiseen. Ne sisältävät esimerkkirungon satutuokiolle ja vinkkejä, miten mukana olevia materiaaleja voi hyödyntää.

Hiihkun tarinalaatikot rakentuvat erilaisten teemojen ympärille. Työn alla olevia teemoja ovat yökyläily, pukeutuminen, moninaisuus, prinssit ja prinsessat, taikametsä, hirviöt, dinosaurukset, kirjastot ja kirjallisuus sekä saamelaiset eläinsadut. Verkostopäivässä tarinalaatikoiden mahdollisuuksiin tutustutaan käytännön kautta. 

Päivän alustava aikataulu

Ti 14.5. klo  9.30-15.45

9.30-10 Aamukahvit

10-12 Tarinalaatikot tutuksi 1

12-13 Lounas (omakustanteinen)

13-15 Tarinalaatikot tutuksi 2

15-15.45 Kahvittelu & päivän purku

Paikka: Kulttuuritalo Korundin taidekirjasto (Lapinkävijäntie 4)

 

Verkostopäivä on avoin kaikille Lapin kirjastojen työntekijöille, joiden työnkuvaan lanu-kirjastotyö kuuluu. AKE Lappi tarjoaa osallistujille aamun ja iltapäivän kahvitteluhetket.

Ilmoittautuminen 2.5.2024 mennessä: https://forms.gle/pvRdRUBgUkJtR9idA

Ei etäosallistumismahdollisuutta.

Lisätiedot: laura.herva(at)rovaniemi.fi